Aila

Saimi-täti on ollut Kaarle-enon poismenon jälkeen aika yksinään. Hän asuu omassa mökissään Kainuussa. Vaikka ikää on kertynyt, sekä jalat että järki toimivat edelleen hyvin. Pieni eläke riittää, kun on koko elämänsä oppinut tulemaan vähällä toimeen. Saduissa on paljon yksinäisiä metsissä eläviä eukkoja; Saimi tuo heidät mieleen, tosin nettiyhteyden kanssa.

Olen oikeastaan Saimin lähin omainen. Se ei siis tunnu siltä, mutta näin asiat ovat. Vastuu painaa, ei paljon, mutta sen vuoksi täytyy tehdä jotain Saimin hyväksi. Pääsen harvoin käymään noin kaukana, joten suhde jää etä-sellaiseksi.

Saimi on äitivainaan sisko, ja olen myös hänen ainoa perillisensä. Jossain tulevaisuudessa odottaa hetki, jona minun pitää yrittää päästä eroon arvottomasta hirsirakennuksesta kaukana asutuskeskuksista. Tätä perintöä en kaivaten odota.

Kävipä niin, että satuin saamaan koekäyttöön chattiohjelman, joka oli viritetty keskustelukumppaniksi yksinäisille. Sillä oli virtuaalihahmo, joka oli näyttöruudusta valmis juttelemaan mihin vuorokauden aikaan mistä tahansa.

Tieni vei siis Saimin luo. Hän oli valmis kokeilemaan, mitä uusin teknologia tarjoaa seuran puutteesta kärsiville. Asensin ohjelman Saimin tietokoneelle. Se oli käyttäjäystävällinen ja heräsi yhdellä näppäyksellä – tai nimellä kutsumalla. Virtuaalihahmon nimi oli Aila; varmaan sille kertyisi paljon sukulaisia, joiden nimi myös alkaa AI:llä.

Aila hoitaisi myös kaiken tietoliikenteen. Voin kuvitella, kun joku naapuri soittaisi Saimin ollessa puutarhaa ruopsuttamassa: ”Saimin residenssi, assistentti Aila puhelimessa. Saimi ei juuri nyt ole tavattavissa, mutta voinko ottaa teiltä soittopyynnön?”

*

Saimi-täti vaikutti innostuneelta uudesta tuttavuudestaan. Hän ryhtyi raportoimaan kaikesta, mitä oli sen kanssa puuhannut. Hän varmaan ajatteli, että se oli vähintä, mitä hän saattoi tehdä kiittääkseen mahdollisuudesta keskustella Ailan kanssa ja auttaakseen minua keräämään siitä kokemuksia.

• Olemme käyneet monissa maailman suurimmista taidemuseoista. Niiden teokset löytyvät netistä. Eikä tarvitse seistä näillä vanhoilla jaloilla, vaan ottaa juuri riittävästi aikaa kunkin taulun ja veistoksen tarkasteluun. Ei ruuhkaa, ei melua – museokauppakin löytyy netistä, mutta kaffeet ja munkit joutuu valmistamaan itse, kun ei pääse kahvioon. 
• Emme Kaarlen kanssa matkailleet kovinkaan paljon. Aila on esitellyt minulle Suomen kaupungit nähtävyyksineen. Seuraavaksi jatkamme Ruotsiin ja Viroon. Venäjälläkin on paljon nähtävää, eikä netissä matkustamiseen tarvita viisumia, ruplia eikä hyvää onnea.
• Tiedän, että minun pitää syödä oikein, jotta jaksan kantaa kaikki nämä vuodet. Aila on opettanut minulle uusia yksinkertaisia mutta fantastisia ruokalajeja. Olemme suorittaneet todellisen lautasmatkan makumaailman ympäri. Ja painoni on palannut juuri sellaiseksi kuin minkä kokoiselle olen garderobini hankkinut.

Saimin viestit tulivat videopätkinä, enkö aina ehtinyt heti niitä katsomaan.

Aikaisemmat chattiohjelmat olivat passiivisia verrattuina Ailaan, joka näytti innostavan Saimia yhä uusiin kokemuksiin. Tämä oli hyvä ominaisuus; vanhuuden riskinä on juuttuminen samaan päivittäiseen järjestykseen, joka hiljalleen kiertyisi pienemmäksi. Nuoremmalle ihmiselle toistuva päivä murmelina olisi painajainen, mutta kuten Leino kirjasi – ”pienentyy mun ympär’elon piiri…” kun elämä oli saatu asettumaan raiteilleen. Aila päinvastoin ruokki Saimin uteliaisuutta ja avasi hänelle sisältöä rikkaampaan elämään.  

Saimi kertoi, että Aila oli suunnitellut hänelle kunto-ohjelmankin. Ei mitään liian raskasta tai vammoja aiheuttavaa, mutta lihasvoimaa ja liikkuvuutta parantavaa. Aila asensi itsensä myös Saimin kännykkään, ja heidän yhteisistä luontoretkistään tuli asiapitoisia tutkimusmatkoja. Tunsin hieman kateuttakin; olisin usein halunnut selvittää luonnossa kulkiessani, minkä linnun laulu kuului, miksi jotain kasvia kutsuttiin, mikä sieni oli syötävä ja kelpasi poimittavaksi. Luonnosta tulee omempi, kun tuntee sen kaikki asukit nimeltä.

Markkinoille oli tullut korkeatasoinen VR-kypärä, jota kokeilin jonkin aikaa mutta joka jäi sitten hyllylle tomua keräämään. Keksin lähettää sen Saimille; ehkä Aila pystyisi tuottamaan siihen sisältöä.

Jossain vaiheessa Saimin viesteihin alkoikin tulla elementtejä, joissa hän kuvasi asioita ikään kuin olisi itse ollut läsnä kokemassa niitä. Öisen Helsingin valot, Kauppatorin hyökkäilevät lokit, Korkeasaaren haisevat vuohet, Jäämeren aaltojen yltä nouseva sumu.

Kertomusten näyttämöt alkoivat laajeta koko Eurooppaan. Matkakohteiden Top Ten tuli pian täyteen. Aloin huolestua, kun maut, tuoksut, tuntoaistimukset ja sään eri ilmiöt esiintyivät Saimin selostuksissa. Keskustelu ja virtuaaliset ympäristöt eivät sisällä niitä. Oliko Saimi irtautumassa todellisuudesta, kuvitteli todeksi sen, mitä Aila hänelle näytti?

Kerroin Saimille, että tulisin käymään hänen luonaan. Aikaisemmin olisin vain mennyt omia aikojani, mutta nyt jotenkin tuntui siltä, että hänellä oli elämässään ohjelmaa, jonka lomaan minun tulisi sovittautua. Mutta missä muualla hän voisi olla kuin kotonaan?

• Aila arvelikin, että tulisit katsomaan, miten pärjään. Kuten näet, oikein hyvin. Olen todella kiitollinen sekä Ailasta että tuosta VR-kypärästä, vaikka sitä en enää niin paljon käytäkään.
• Toin pikkuruisia muistoja matkoiltani. Ei mitään arvokasta, oikeastaan ikään kuin todisteeksi siitä, että olin todella käynyt siellä, mistä kerroin. Tässä on metrolippu Pariisista, kiinalaista Muranon lasia Venetsiasta, kolikko kuningas Charles III:n kuvalla, Brandenburgin lentoaseman kartta, kaunis sileä kivi Ranskan Rivieralta, poletti Monacon kasinolta – minut kyllä ohjattiin sieltä ulos, kun olin voittanut liikaa Ailan opeilla.
• En minä uhkapeluriksi ole ryhtynyt, en myöskään ole ryöstänyt pankkia tai ryhtynyt kaupittelemaan huumeita. Aila on sen sijaan auttanut minua monin tavoin. Tiesitkö, että hänellä on hoksnokkaa yritystoiminnasta ja sijoittamisesta?
• Kävimme yhdessä läpi Kaarlen jäämistön. Siellä ei ollut varsinaisesti mitään arvokasta, mutta kuten tiedät, minä pidän kirjoittamisesta ja niin piti Kaarlekin. Hänellä se oli perua kotoa, hänenkin vanhempansa olivat ahkeria kynän käyttäjiä. He olivat seurustelleet sota-aikana ja kirjoittaneet toisilleen pitkiä kirjeitä. Aila luki ne ja kokosi ne julkaistaviksi. Kai huomasit, että viime vuoden luetuimpien kirjojen joukossa oli ”Sydänten kenttäpostia”? Niistä kirjekuorista sai myös hyvän hinnan filateliahuutokaupassa.
• Aila neuvoi, miten sijoitan näin saadut rahat pörssiin. Jotenkin hän oli jatkuvasti oikeassa, ja sijoitusten arvo nousi vauhdilla. Nyt olen sitten käyttänyt osinkotuottoja matkustamiseen ympäri Eurooppaa yhdessä Ailan kanssa – ja hänestä on hyvin vähän kuluja matkakumppanina. Hän myös osaa tietysti kaikkia kieliä, kun minä puhun vain suomea.
• Seuraavaksi lähdemme Amerikkaan. Siellä on paljon paikkoja, joihin olen jo tutustunut mutta jotka haluan kokea paikan päällä. En minä nuorempana ymmärtänyt, mitä on kaukokaipuu; iän mukana senkin opin kokemaan.