Demokratian puolustaminen

TARINA                                               

Demokratia on toimiva ja vakaa tapa järjestää päätöksenteko. Silti sitä uhkaavat jatkuvasti sekä ulkoiset että sisäiset voimat. Liian harva demokratian kannattaja ryhtyy aktiivisesti puolustamaan demokratiaa näitä hyökkäyksiä vastaan. Vaikuttamisen keinoja on paljon, mutta ne vaativat kansalaisten omaa aktiivisuutta. Suomessa vahva kunnallishallinto ja monipuolinen järjestökenttä tuovat osallistumisen mahdollisuudet lähelle jokaista.

Kunnallishallinnon historiallisena taustana on kylän toimintamalli – yhteisten asioiden hoitaminen ja ongelmien ratkaisu yhdessä. Se oli joskus jäänyt taustalle, kun puolueet olivat värittäneet todellisuuskuvaa itselleen edulliseksi. Muiden todellisista ja kuvitelluista virheistä oli tullut tärkeämpiä kuin omista saavutuksista. Olisi tärkeää, että kaikki kylän asukkaat tuntisivat edelleen yhteiset asiat omikseen.  

Lainsäädäntö on keskeisessä asemassa demokratian suojaamisessa. Avoimuus, yksilönvapaudet, toimiva oikeus- ja vaalijärjestelmä sekä sananvapautta tukeva sääntely rajaavat vallankäyttöä ja vahvistavat kansalaisyhteiskuntaa.

Kansalaisyhteiskuntaan kasvaminen edellyttää ymmärrystä omista vaikuttamismahdollisuuksista. Koulujen demokratiakasvatus oli jäänyt heikoksi, koska opettajat olivat haluttomia käsittelemään politiikkaa opetuksessa. Ratkaisuksi kehitettiin eduskunnan eli käytännössä puolueiden yhdessä valmistelema yhteiskunnallisten asioiden hoitamista koskeva oppikokonaisuus, jonka pohjalta nuoret omaksuvat demokraattisen osallistumisen taidot. Sosiaalisen median kasvu ja tekoälyn kyky vääristää todellisuuskuvaa korostivat myös kriittisen medialukutaidon merkitystä.

Poliittisen kulttuurin vahvistaminen

Puolueet ja niiden eduskuntaryhmät ottivat yhdessä vastuun demokratian puolustamisesta. Poliittisen kulttuurin vahvistamiseksi puolueet ja eduskuntaryhmät ryhtyivät toimiin, joilla karsittiin populismia ja parannettiin suunnitelmallisuutta ja päätöksenteon pohjautumista tietoon.  

Hyvistä poliittisista tavoista sovittiin seuraavaa:

• Noudatetaan hyviä käytöstapoja ja reilua peliä
• Asioista ja ratkaisuista keskustellaan yhdessä ilman toisten toimien vääristelyä. Erimielisyyksistä ei keskustella median kautta

• Päätökset valmistellaan huolellisesti tietoon perustuen ja vertaillen eri vaihtoehtoja eikä perustella aikapulalla tästä poikkeamista
• Keskeisistä, yli vaalikauden toteutettavista uudistuksista pyritään yhteisymmärrykseen
• Erityisesti vaikeat päätökset perustellaan avoimesti ja otetaan niistä vastuu. Päätöksiä selitetään yhdessä niiden vastustajien kanssa
• Virheet korjataan nopeasti ja pyydetään anteeksi vilpittömästi
• Hallinnon ketteryyttä ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä parannetaan
• Vältetään mielipiteiden keinotekoista vaihtamista siirryttäessä oppositiosta hallitukseen ja päinvastoin
• Hallitusohjelmaan ei oteta tiukkoja kantoja uudistuksiin, joita ei ole vielä selvitetty tarpeeksi. Ministeriöt palautetaan puolueiden läänityksistä osaksi hallituksen tiimiä (eli kuormasta syöminen kielletään)

Uutuutena oli yhdessä kehitetty sisältö mediaan – päätöksentekijöillä on enemmän osaamista ja tietoa ongelmista kuin median toimijoilla. Eikä sen tarvinnut olla tylsää, koska se ei ole sitä käytännössäkään.

Vaalikausien lyhyys korostaa tehokkuutta toiminnassa – neljä vuotta saada aikaan tulosta. Virkakoneistolla ei ole samaa kiirettä, ja sen kulttuurin muuttamiseen kehitettiin uusi seurantamalli, joka paljasti nopeasti hankkeiden jumiutumisen. Osoittautui, että pienemmällä porukalla saadaan enemmän aikaan, kun tehtävänasettelut ovat selkeitä ja itse tekemisestä otetaan vastuu.

Media valitsee demokratian julkisuuskuvan

Kansalaiset seuraavat yhteisten asioiden hoitamista median välityksellä. Vain harvoin on mahdollisuus kuulla ensi käden tietoa päätöksentekijöiltä itseltään ja keskustella heidän kanssaan. Printtilehdistön roolin ohentuessa vähenee myös uutisten taustoittaminen.    

Ei ollut epätavallista, että toimittajasta sukeutuu jossain vaiheessa poliitikko, jopa kansanedustaja. Tämä pehmensi sitä ristiriitaa, joka syntyi poliittisen työn tärkeyden ja median suosiontarpeen välille. Poliitikot ryhtyivät vaatimaan asiallista ja osaavaa raportointia omasta työstään. Toimittajat ja tiedotusvälineet joutuivat valitsemaan puolensa. Politiikan toimittajat kuuluivat mediaan, poliittiset toimittajat saivat hakea leipänsä politiikan puolelta.

Toimittajien roolin selkiyttäminen nosti poliittisen keskustelun laatua. Kun politiikan toimittamisesta suodatetaan pois toimittajan oma poliittinen agenda, myös journalismi vahvistui.

Politiikan arvostusta ryhdyttiin vahvistamaan korostamalla avointa, kriittistä mutta asiallista keskustelua. Kun kaikki ihmiset ovat epätäydellisiä, sovittiin, että myös median toimijoita voidaan arvioida julkisuudessa samoin perustein kuin poliitikkoja. Median palkkojen käsittely julkisuudessa herättikin enemmän huomiota ja kysymyksiä kuin kansanedustajien ja ministerien palkkioiden. Poliitikot saivat kansalta tukea myös, kun kansa asetti järjestykseen eri tehtäviin vaadittavan osaamisen tasot; kansanedustajien siirtyminen muihin tehtäviin pitikin hyväksyä, kun paremman palkkauksen katsottiin tarkoittavan työn korkeampaa vaatimustasoa.

Medialla oli jo entuudestaan toimiva itsesääntely, julkisen sanan neuvosto. Faktantarkistusta harjoitettiin myös osana journalismia. Näiden resurssit turvattiin, koska totuuden kaivaminen esiin on tärkeä demokratian elementti. Ja vaikka Suomessa ei ole juurikaan käytetty osaavia spin doctoreita, koottiin yhdessä asiantuntijaryhmä identifioimaan ja avaamaan näidenkin vaikutusta politiikkaan.

Esiintyminen mediassa paljastamatta omaa henkilöllisyyttään rajattiin tarkkaan sellaisiin tilanteisiin, joissa tähän oli hyväksyttävä syy. Median vastuuta laajennettiin; edes yleisönosastokirjoituksessa ei saanut enää valehdella. Trollaukseen syyllistyneitä asetettiin tikun nokkaan, ja ulkopuolista riidankylvöä saatiin karsittua pois sosiaalisesta mediasta.  

Kansalaisten oikeusturvan loukkaaminen disinformaatiolla kriminalisoitiin. Vaikka suuri osa sosiaalisen median tuottajista sijaitsi EU:n ulkopuolella, EU pystyi kohdistamaan niihin ja niiden taustayhteisöihin sanktioita. Tämä vahvisti kansalaisten oikeussuojaa ja samalla tuki tietotekniikkapalvelujen siirtymistä Eurooppaan.