Itäjärvi 

SF-NOVELLI                                         

Aurinko paistoi, tuuli leyhytteli jäljellä olevia hiuksiani, moottorivene putputti rauhallisesti eteenpäin.

Tämä oli silti työpäivä.

Aina ei sää suosi, mutta toisaalta ei olla jäniksen selässä. Resilienssi on hieno strateginen oivallus, ja tässä tapauksessa systeemi on yksinkertainen, halpa ja idioottivarma. Ei kukaan halua dramatiikkaa, etenkään kun hoitaa alallaan maailman suurinta laitosta. Näkyy muuten avaruudesta.

Mutta palataan alkuun, se on oikein hyvä paikka aloittaa.

Ilmastonmuutoksen vaarallisuus tunkeutui ihmiskunnan tietoisuuteen jossain siinä vuosituhannen vaihteen tienolla, vaikka se olikin tajuttu tiedepiireissä jo 1900-luvun alussa. Muutos alkoi näkyä oikuttelevassa ja lämpenevässä säässä.

Maapallolla on ollut joskus paljon lämpimämpää eli sinänsä kyse on vain vaihtelusta. Vaikean sään lisäksi oli mannerjäätikköjen sulamisesta odotettavissa ongelmia. Grönlannissa oli riittävästi jäätä nostamaan valtamerten pintaa 7 metriä ja Antarktiksella noin 60 metriä vastaava määrä. Kairaamalla jään läpi oli saatu selville, mikä ilmankehän hiilidioksidipitoisuus oli jäätikköjen muodostumisen aikaan, ja sama piste kajasti jo 2030-luvun alussa. Eli nyt oli enää aikataulusta kiinni, suunta ja seuraukset selviä.

Melkein kolmasosa ihmiskunnasta asuu merenrannan läheisyydessä. Yhden metrin nousun merenpinnassa arvioitiin edellyttävän noin 200 miljoonan ihmisen muuttamista korkeammille kunnaille. Suomessa huomattiin, että pitemmän päälle Tampereesta tulee Suomen pääkaupunki, mikä passaa hyvin, koska Hämeessä ollaan muutenkin vähän kuivahkoja. Pääkaupunkiseudulla nähtäisiin varsinainen metamorfoosi, kun maanalaisesta tulisi vedenalainen.

Itämeren rantaviiva on noin 8000 kilometrin pituinen. Rannoille ryhdyttiin aluksi rakentamaan vallituksia ja patoja, mutta ne olivat hyötyyn nähden kalliita hankkeita. Vähitellen kypsyttiin ajatukseen Itämeren altaan patoamisesta Tanskan salmien kohdalta. Itse asiassa 10 000 vuotta sitten Itämeren kohdalla oli Ancylus-järvi, jonka laskujoet länteen kulkivat Ruotsin suurten järvien kautta. Tanskan salmia ei vielä ollut.

Maapallolla on aika vähän paikkoja, joissa tuollainen pato olisi luotettava ratkaisu. Geologisesti epävakailla eli maanjäristyksiin taipuvaisilla alueilla ei voinut altistaa miljoonien ihmisten henkeä äkkitulvalle. Esimerkiksi Gibraltarin salmessa on ollut maayhteys vielä 5,3 miljoonaa vuotta sitten. Sen murtuessa vesimassat nostivat Välimeren pintaa enimmillään 2,7 kilometriä. Ajankohdan perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että katastrofi ei aiheuttanut ihmisuhreja (tosin se saattoi jakaa esiesi-isät kahteen joukkoon ja vaikuttaa ihmisapinoiden kehitykseen).  

Yleensä padot tehdään betonista, mutta tässä tapauksessa päädyttiin turvallisempaan maapatoon. Pohjanmeren pinnan noustessa pitäisi patoa korottaa, jolloin tarvittaisiin lisää pumppuvoimaa. 

Tanskasta ei ollut apua täytemaan lähteenä, mutta Skånesta löytyi basaltin ohella useita harjuja, joita siirrettiin Juutinrauman pohjaan kohdassa, jossa salmi on vain 3,5 kilometrin levyinen (eli Helsingörin ja Helsingborgin välillä) sekä Ison-Beltin että Vähän Beltin tukkeeksi.

Juutinrauma on yksi maailman eniten liikennöidyistä meriteistä. Patoalueen poikki rakennettiin kanava. Joskus aikaisemmin Suomesta oli kuljetettu öljynporauslauttoja Tanskan salmien läpi Pohjanmerelle ja kauemmas, mutta tällaiseen ei enää ollut tarvetta, ja kanavan mitoitus pohjattiin loistoristeilijöiden ja suurten konttialusten mittoihin, kasvunvaraa jättäen. Kielin kanavan kautta pystyi edelleen liikennöimään, mutta sen sitäkin jouduttiin korottamaan merenpinnan nousua vastaavasti. Kun koko souvin keskeinen aiheuttaja olivat fossiiliset polttoaineet, ei öljytankkereiden mahtumista kanavaan pidetty mitenkään tärkeänä, ja väliaikaiseksihan se jäisikin.

Onneksi soiselle suistomaalle rakennetusta Pietarista oli tulossa Pohjolan Venetsia; tämän torjuminen herätti Venäjän johdon mielenkiinnon. Kun Itämerestä tulisi järvi, sukellusveneiden piilottelu muuttuisi hankalammaksi. Kaliningradista ei muutenkaan olisi päässyt kriisitilanteessa vesitse salmien läpi, joten tähän ei tullut muutosta.

Itämeren valuma-alue on noin 1,7 miljoonaa neliökilometriä, ja vettä siinä on noin 21 000 km3. Sadanta vähennettynä haihtumisella on 400 kuutiokilometriä vuodessa eli keskimäärin noin 1,1 miljoonaa kuutiometriä vuorokaudessa tai 770 tonnia minuutissa. Itämeren murtovesi ei saanut enää suolapulsseja Pohjanmereltä. Tulovirtaama on noin yksi kolmaskymmenesosa meren volyymista, eli patoamisen seurauksena suolapitoisuus puolittuu aina 30 vuodessa. Pintavedessä on suolaa vähemmän, joten sen hyödyntäminen eteläisten rantavaltioiden maataloudessa tulisi mahdolliseksi suhteessa nopeammin. Oli kyllä pohdittu keinotekoista suolaamista, mutta toisaalta isolle makean veden altaalle arveltiin vastaisuudessa olevan enemmän käyttöä. 

Palkattiin paras konsultti, joka laski, paljonko pumppuvoimaa tarvittaisiin, jotta tämä vesimäärä voitaisiin nostaa padon yli, ja paljonko sen rakentaminen maksaa ja paljonko tuulimyllyjä tarvittaisiin energian tuottamiseen. Myös käytöstä, kunnossapidosta, kuoletusajasta ja pääomakustannuksista saatiin siistit ja täsmälliset luvut.

Hommaan oli yksinkertaisempikin ratkaisu, aivan liian yksinkertainen, kuten joku kyynisesti totesi, ja senhän esitti eräs lukiolainen oppilastyönään. Pieni on kaunista, kun suuri on kallista.

Kuvitelkaapa ensin kymmenen litran muovisanko ylösalaisin, liimatkaa kansi kiinni ja ankkuroikaa ämpäri ylösalaisin merenpohjaan. Lisätkää köyteen putki, jossa on venttiili, sen sisälle mäntä, ja jousi vetämään mäntä takaisin aallonpohjan suuntaan. Sitten kuvittelette, miten sanko nousee ja laskee meren aaltojen mukana keskimäärin 20 senttiä 30 kertaa minuutissa. Seuraavaksi laskette, montako litraa tämä vehje pystyy keskimäärin pumppaamaan ensin minuutissa, sitten tunnissa, sitten vuorokaudessa, sitten vuodessa. Eikä maksa paljon, ei vaikka niitä onkin komea rivi pitkin padon reunaa.

Tässä vaiheessa tarvittiin vain vähän energiaa nostamaan vesi padon harjan yli ränneihin, joissa se sitten jatkoi matkaansa kohti Pohjanmerta. Joskus myrskykin tuuppasi aaltoja padon yli. Ja tilaa uusille pumpuille oli rajattomasti.

Tanskan salmet olivat jäätyneet viimeksi talvina 1703 ja 1708. Puolan rannikolla on jäätä näkynyt viime vuosikymmeninäkin. Siten jäätymisestä ei tulisi ongelmaa pumpuille.

Pumpuissa oli vielä koristeeksi pieni aurinkoenergialla toimiva lyhty; yölläkään ei kukaan vahingossa törmäisi patoon. Näillä spesifikaatioilla pumppuja tarvitaan alle 4000, mutta saman tien niitä rakennettiin kunnolla enemmän. Padon päälle oli pariin kohtaan rakennettu festivaalialue. Meri on harvoin täysin hiljaa; siksi se sopi rajaamaan öistä musiikkia ja sitä kuuntelevaa yleisöä.

Kävin kerran viikossa tarkastamassa pumppurivistön. Löytyi tukoksia ja pieniä mekaanisia vaurioita. Vaihdoin vain toimivan laitteen tilalle, ja vanha lähti varaosiksi ja kierrätykseen.  

Jokien laskemista saasteista ei enää pääsisi eroon, vaan ne jäisivät järven pohjaan tai sen veden laatua heikentämään. Yhteinen etu sai rantavaltiot ryhdistäytymään ja tiukentamaan päästöjen valvontaa. Kanavaa sen sijaan valvottiin tiukasti: viemärijäte oli tyhjennettävä mennen tullen eikä muutenkaan saanut huuhdella laivan likoja mereen.

Kanava antoi mahdollisuuden seurata sota-alusten lisäksi niiden mukana kulkevia ydinkärkiä. Turvallisuutta koskeva seikka oli myös merenpohjassa kulkevien tietoliikennekaapeleiden siirtäminen padon päälle; eipä enää mikään ankkuri katkoisi vahingossa niitä.

Missä pato, siinä kalaportaat. Turskaa tai silliä ei enää näkyisi Itämerellä. Monet lohikalat ja ankerias pärjäävät sekä suolaisessa että makeassa vedessä, joten niiden nousua varten tarvittiin kanava. Nahkiaista tavataan sekä suolaisessa vedessä että järvissä, eli se pystyy pitämään nestetasapainon kunnossa erilaisissa ympäristöissä. Kuore valtaisi todennäköisesti tilaa kilohaililta. Ennustaminen ymmärrettiin vaikeaksi, koska jokin laji saattoi sopeutua suolan vähenemiseen; Itämeressä sitä oli vain viidesosa valtamerten suolapitoisuudesta.

Turkiskasvatuksen keskittyminen Kiinaan ja Venäjälle vähensi kalan pyytämistä rehuksi. Toisaalta laboratoriossa opittiin tuottamaan ensin kalamassaa ja sitten kalapellettejä, jotka kohensivat suutuntumaa. Saaliskalan kannat vahvistuivat, ja markkinoita löytyi edelleen aidolle kalalle, ruotoineen. Minullakin oli tapana vetää paria uistinta veneen perässä; tulee mitä on tullakseen.