Jälleennäkeminen  

SF-NOVELLI

Pandemia alkoi olla jo ohi. Tällä kertaa tartuntoja ja menehtyneitä tuli paljon vähemmän kuin koronasta. Kaikki systeemit toimivat, viruksen rakenne selvitettiin nopeasti ja toimiva rokote löytyi alta aikayksikön. Taudin alkuperä jäi yhtä epämääräiseksi kuin edelliselläkin kierroksella. Joka tapauksessa linnut tuomittiin syyllisiksi.

Asuin yksin, ja pystyin hoitamaan hommani etätyönä. Pikkuinen robotti toimitti ruokatilaukseni, eikä ulkona tarvinnut juurikaan käydä.

Uusia palveluja kotiinsa linnoittautuneille syntyi vauhdilla. Museot ja taidenäyttelyt päästivät kävijät virtuaalisesti saleihinsa. Kuhunkin työhän tai esineeseen liittyi asiantuntevan oppaan lyhyt selostus. Harrastelijoille oli tarjolla bongauslistoja sekä museokohtaisesti että globaalisti, samaan tapaan kuin kirjastojen ja lehtien lukuhaasteet. Kävin varmaan useammassa kulttuuritapahtumassa yhdessä vuodessa kuin edellisen vuosikymmenen aikana.

Naapuritalon kivijalassa oli ollut tyhjä myymälähuone, ja eräs kuntosaliyrittäjä kiikutti sinne joukon välineitään. Tilaa vuokrattiin tunniksi kerrallaan. Virus ei menestynyt ilmassa tai pinnoilla hetkeä pitempään, joten tila oli turvallinen. Tätäkin käytin hyväkseni ahkerammin kuin kuntosalia aiemmin.

Kaveripiirin kesken ryhdyttiin tapaamaan virtuaalisesti. Meillä oli peli-iltoja, korttia läiskittiin tuntitolkulla. Otin 55-tuumaisen televisioni näytöksi, jotta keskustelumiljöö tuntui todelliselta. 

Tauti iski joihinkin työpaikkoihin raskaasti. Väkeä pantiin ulos lomalle, kun asiakkaita ei enää kävellyt ovista sisään.

Meidän firmassamme ei taas näkynyt suurtakaan muutosta. Tuotteemme ovat massaräätälöityjä, ja niitä valmistetaan täsmälleen kysyntää vastaavasti. Oma roolini on olla palikka tuotannon ja kuluttajien välillä; etsin tilaa markkinoilta uusille tuotteille ja kaivan esille kuluttajien syvimpiä näkemyksiä nykyisistä. Tämä on koko alan keskeinen paradigma.

Osa kuluttajista toimii selkeän rationaalisesti. Heille meidän tarvitsee vain kertoa tuotteittemme ominaisuudet ja hinnoitella ne edullisilta tuntuviksi. Esitämme myös puolueettomia vertailuja käyttökustannuksista, koska olemme niissä vahvoilla. Tämä on sellaista peruskauraa, jolle tekoäly etenee vähitellen.

Ostamisella on muitakin funktioita kuin jonkin tarpeellisen hankinnan tekeminen. Jotkut saavat siitä hyvänolon tunteen, joillekin tavaran paljous on turvallisuutta. Jotkut määrittävät itseään sen mukaan, mitä heillä on ja vertailevat siihen, mitä muilla on. Muotitietoinen haluaa uusinta uutta, luonnonystävä taas saattaa välttää kaikkea uudelta näyttävää. 

Markkinoinnissa meillä ovat käytössä molemmat klassiset säännöt USP ja AIDA. Jälkimmäinen muistuttaa siitä, että ensin on herätettävä mielenkiinto ja saada asiakas tutustumaan kohteeseen, sitten hänen pitää haluta sitä ja viimeiseksi vielä suorittaa hankinta. USP puolestaan muistuttaa rationaalisesta irrationaalisuudesta: tuotteella pitäisi olla jotain, joka erottaa sen muista, eikä sen tarvitse olla yhteydessä tuotteen käyttöarvoon. Mielikuva on tärkein.

Hinnoittelussa on vastaavasti käytössä koko paletti, jossa pitää olla halvin mahdollinen vaihtoehto, siitä parannettuja versioita sekä huipulla luksusversio. Suurin osa ostajista ei halua kalleinta tai halvinta, mutta ne tarvitaan muodostamaan kokonaiskuva. Paras tuotto saadaan sillä, että keskivaiheilta tuotteen ostaneelle myydään yksitellen lisäominaisuuksia ja päivityksiä, jotka olisivat menneet alkuvaiheessa hänen budjettinsa yli. Joskus on jopa mahdollista myydä usealla eri hinnalla periaatteessa sama tuote, jossa jotkin ominaisuudet on vain käännetty pois päältä halvemmissa malleissa. Markkinointi on taidetta, vaikka tiede antaakin sille tukea.

Työtovereistani yllättävän moni on vaihtunut pandemian aikana; eläkkeelle on päässyt pehmeän laskun sopimuksella vähän etuajassa. Kilpailijoille on siirtynyt väkeä, joka ei ole luottanut oman työtehtävänsä säilymiseen tässä tilanteessa. Organisaatiotakin on räplätty, ja jotkut ovat nyt muualla sorvin ääressä. Netissä kyllä on säilynyt porukan ydin.

Tilalle on tullut nuoria ja innokkaita, jotka osaavat kaikkea. Tuskin olisin heille pärjännyt, jos olisin työpaikkaani hakenut samaan aikaan. Meillä on tiedostettu, että etätyössä on vaikea siirtää hiljaista tietoa, ja olen käynyt heidän kanssaan videopalavereissa palanen kerrallaan asioita, joita heidän tulisi tietää. Kun pääsen eläkkeelle, olisi hienoa, jos olisin ollut mukana valmentamassa seuraajani. Tunnen olevani kokonaan toista ikäpolvea; vaikka nämä nuoret ovat ystävällisiä ja ahkeria ja kaikin puolin miellyttäviä, en oikein voi kuvitella poikkeavani töiden jälkeen kaljalle heidän kanssaan. Hekin kai vierastavat minua; kukaan ei ole heittänyt väliin huulta samaan tapaan kuin meidän vanhassa kaartissamme tapahtui.

Firmakin on muuttanut uusiin tiloihin, kun nyt on ollut vuokralaisen markkinat. Olin lukenut, että työpaikan tulee nykyisin olla viihtyisä, jotta etätyöläiset houkuteltaisiin takaisin. Jos joutuu käskemään alaisiaan, on jo hävinnyt pelin.

Ensimmäinen työpäivä koitti, ja sain respan tiskiltä avainkortin ja kartan, jonka mukaan suunnistin rakennuksen yläkerroksiin. Toimisto oli valoisa, sen aulassa oli huonekasveja ja kuntoiluvälineitä sekä itsepalvelukahvio. Huoneeni oli heti aulan vieressä, ja sen ikkunasta oli mahtava näkymä kaupungin kattojen yli.

Järjestelin tavarani paikoilleen. Kukaan ei huomannut minun tulleen; ehkä olin ensimmäinen byrooseen palannut. Kun tein tutustumisringin, olin vielä enemmän ymmälläni. Minun työhuoneeni oli ainoa, jonka ovella oli nimi. Toinen tila oli kokoushuone.

Palasin työpisteelleni ja otin yhteyden työtovereihini. He näyttivät istuvan normaalissa työympäristössään, mutta se siis olisi jossain muualla. Pitihän minun kysyä, missä kukin on – ja vastaus tuli aivan puskista. Nämä uudet työtoverini olivatkin virtuaalihahmoja eli istuivat lähinnä bittiavaruudessa, jos joku sijaintipaikka piti määritellä. Se varmaan selitti miksi läppä ei lentänyt vaan oltiin niin maan perusteellisen asiallisia.

Mutta mennään näillä. Jonkun kaverin saa pyydettyä tänne kahville, palaveeraamaan, jotta ei tarvitse erakoksi ryhtyä. Toisaalta häiriötekijät oli samalla putsattu pois. Selvästikin firma aikoi pitää minut töissä, joten tekisin kaikkeni, jotta siinä myös viihtyisin.

Olin oikeastaan jo aiemmin päätynyt siihen, että kaikkien näiden tekoälyhehkutusten heikko puoli oli, että ne eivät ymmärtäneet ihmisiä. Siihen tarvitaan yhä ihmisen ylivoimainen älykkyys. Mukava tuntea itsensä korvaamattomaksi tällaisessa seurassa.

Sitä en ole vielä selvittänyt, työskentelenkö ihmiselle vai virtuaalihahmolle; ehkäpä pomo jossain vaiheessa piipahtaa katsomaan, ovesta tai kaapelia pitkin.