Kaveriseteli

 

Suomalainen sosiaaliturva toteuttaa periaatetta ”Kaveria ei jätetä”. Avun tarvitsijaa autetaan, mutta odotetaan, että hän puolestaan tekee sen mihin pystyy. Tätä kutsutaan vastavuoroiseksi altruismiksi, ja sen on ihmisen lajityypillinen ominaisuus, joka siis periytyy geneettisesti. Sen ilmenemiseen vaikuttaa, paljonko siitä on ollut hyötyä vuosisatojen aikana; tarinassa muurahaisista ja heinäsirkoista suomalaiset asettuvat muurahaisten puolelle, koska keskinäinen avun antaminen ja kaukonäköinen ahkeroiminen ovat olleet menestyksen ehto näillä raukoilla rajoilla. Vaikeat luonnonolot näyttävät jossain määrin korreloivan protestanttisuuden kanssa, joka sekään ei paljon iloja lupaa.

Kansantalouden näkökulmasta kaikkein työttömien työpanos hukataan joka päivä eli se on näkymätön kustannus. Ulkomailta on esimerkkejä siitä, että työttömille tarjotaan korvauksen sijaan mahdollisuus saada korvausta vastaava summa työtä tekemällä.

Työttömän työkelpoisuus heikkenee vähitellen, kun ei ole ansiotyöhön liittyvää säännöllistä elämää. Työnteko tukee paluuta normaaliin työelämään ja on siksi parempi kuin pelkkä korvauksen odottaminen. Pelkkien työttömyystöiden tarjoaminen on huono ratkaisu, joka ei motivoi hyviin suorituksiin, eikä pakottamalla voi motivoida.

Kunta priorisoi omaa varainkäyttöään ja pyrkii siihen, että viimeinen euro käytettäisiin paremmin kuin se ensimmäisen, johon rahat eivät riitä. Kokonaisuuden kannalta hyödyllistä työtä jää tekemättä, kun resurssit eivät riitä.

Työttömyystuelle ryhdyttiin tarjoamaan räätälöityä vaihtoehtoa, jossa saa palkkaa tekemästään työstä eikä menetä taloudellisesti mitään. Tätä ei voitu tietenkään käyttää sellaisiin tehtäviin, joihin muuten palkattaisiin joku: suoritetun työn kokonaismäärä ei kasvaisi. Tehtävien piti olla sellaisia, että niitä ei muutoin suoritettaisi eikä tuki sotkisi markkinoiden toimintaa. Palkka oli oikeudenmukainen, tehtävästä ja osaamisesta riippuva ja työehtosopimusten mukainen. Sen piti olla jonkin verran korvausta suurempi, koska siitä joutui maksamaan työmatkoja; lounasruokailun pystyy järjestämään eväillä, jolloin siitä ei laskettu tulevan lisäkustannuksia. Yksilötasolla tulee tällöin suuriakin eroja sen suhteen, montako päivää ja tuntia tarvitaan, jotta saatu palkka korvaisi työttömyyskorvauksen. Sellainenkin vaihtoehto oli mahdollinen, että palkka korvasi vain osan työttömyyskorvauksesta, jos tarjottu tehtävä oli työmäärältään liian pieni.

Kunta piti työvoimapalveluissa tarjolla listaa tarjotuista tehtävistä, joista työtön sai valita sellaisen, johon oma osaaminen sopii. Työnantajan piti hyväksyä hakija; kyse on normaalista määräaikaisesta työsuhteesta. Sen ei tarvinnut välttämättä olla kokopäivätyötä, ja eikä ollut periaatteellista estettä suorittaa sitä etätyönä. Työ kasvatti eläkettä ja antoi normaalin vakuutusturvan.

Joitain monimutkaisempiakin paketteja solmittiin, ensin koulutusta ja sitten vastaavia työtehtäviä.

Haastattelimme eri tyyppisissä tehtävissä toimineita kaverisetelin saajia:

Antero, 25 v:

• Minut otettiin ylimääräiseksi koulunkäyntiavustajaksi. Kyseessä oli kokeilu, jossa luokasta osoitettiin yksi tai kaksi oppilasta keskustelemaan kanssani oppitunnin ajaksi. Olin heille aikuisen esimerkkinä ja kerroin omasta opiskelustani ja muusta elämästäni sellaista, jonka ajattelin heitä hyödyttävän. Tulevaisuus on joskus niin hakusessa, että sitä voi selkeyttää tällaisellakin keskustelulla. Palkkataso oli siinä varmaan alin mahdollinen, joten aikaa kyllä kului. Mutta sitähän minulla oli.

Susanna, 28 v:

• Asuin nuorempana eri puolilla maailmaa vanhempieni työn vuoksi. Opin paikallisia kieliä, ja siksi kelpasin auttamaan vieraskielisiä kuntalaisia. Kuljin heidän mukanaan ja kädestä pitäen opastin meikäläisille tavoille. Monet kulttuurit ovat sellaisia, että kirjallisesta materiaalista ei juuri ole apua; kysytään naapurilta, miten asiat todellisuudessa ovat. Siksi parhaatkaan nettisivut eivät tavoita suurta osaa maahanmuuttajista. Jotkut pyysivät, että samalla käyttäisin lisäksi suomen kielen sanoja, joita he oppisivat niitä.

Sami, 44 v:

• Jäin työttömäksi konsulttifirmasta. Konsultointi on oikeastaan vain osaamisen ja kokemuksen soveltamista. Kunnat kyllä käyttävät konsulttiyrityksiä, mutta joskus eteen tulleet kysymykset ovat niin pieniä, että raskasta hankintaa ei viritetä vireille. Toisaalta vakituisella henkilöstöllä ei pitäisi olla aikaa uusiin selvitystehtäviin. Sain purtavaksi ongelmia, joihin oli odotettu turhaan valtiolta ratkaisuja. Ne piti nyt ratkoa kussakin kunnassa erikseen, ja jonkun piti olla tien avaaja. Siitä vaan muut kopioimaan, kun me saimme systeemit selviksi.

Reidar, 60 v:

• Olen aina osallistunut yhteisiin rientoihin, pihatalkoisiin, kyläjuhlien järjestämisen ja muuhun sellaiseen. Kaveriseteliä ei tietenkään voitu käyttää varsinaisiin talkoihin, koska niiden konseptiin ei sovi, että jotkut saavat työstään korvausta ja jotkut eivät. Sen sijaan eräänlaiset yksilötalkoot olivat mahdollisia. Kuljen paljon luonnossa, ja sainkin tehtäväkseni nikkaroida ja viedä paikoilleen kaksisataa linnunpönttöä. Tiedän kaverin, jolle annettiin marjapensaiden taimia istutettaviksi kunnan omistamiin metsiin.

Marjaana, 33 v:

• Ympäristömme nuhjaantuu koko ajan. Roskaantumisen saa jotenkin hallintaan, mutta sitten on niitä tuhansia pieniä korjaustöitä ja maalia kaipaavia kohtia. Minut lähetettiin kaupungille, kulkemaan silmät auki ja korjaamaan kaiken, minkä osaan. Suoristin liikennemerkkejä, putsasin kadunnimikilpiä, spreijasin tägejä piiloon, naulasin, oikaisin laatoitusta, sutaisin lisää maalia lipputankoihin. Juuri sellaista kivaa pientä kunnossapitoa, jota kotonakin tekisin. Heijastinpuseroni selässä luki ”Ympäristökosmetologi”.

Aarre, 29 v:

• Kun valmistuin kuvataiteilijaksi, en ymmärtänyt, että minusta tuli yrittäjä eivätkä työni myyneet itse itseään. Sain työtehtäväksi etsiä kaupungista paikkoja, joihin sopisi jokin veistos tai maalaushanke. Sitten minun piti luonnostella jonkinlainen pohjaehdotus, jonka kanssa piti mennä tapaamaan kunkin paikan omistajaa – siis myös muitakin kuin kaupunkia – ja myydä heille nämä ideat. Joskus sellainen osuisi sopivaan kohtaan, joskus jäisi muistiin mahdollisuutena. Näin ajateltiin. Itse asiassa sain erään vanhan veistokseni myytyä; se vain piti skaalata viisi kertaa suuremmaksi tuomaan arvokkuutta yrityksen sisääntuloaulaan.

Veronika, 45 v:

• Kukaan ei varmaan koskaan hakisi työnhakuilmoituksella klovnia tai taikuria. Pääsin kuitenkin osa-aikavelhoksi kunnan palkkalistalle. Järjestöillä ja oppilaitoksilla on jatkuvasti paljon vakavahenkisiä yleisötilaisuuksia, joihin sopisi keventäviä ohjelmanumeroita. Olin opiskellut sirkuskoulussa, ja ehdotin, että kunta kustantaisi minut tällaisiin tilaisuuksiin ohjelmansuorittajaksi. Ajaisin yksipyöräisellä sisään, esittäisin jonglöörausta ja siinä välissä taikatemppuja, kunnan omiin juttuihin sitoen. Parhaimmillaan olisi mahdollista rakentaa koko tilaisuuteen tarina, mihin ulkopuolinen ei pystyisi. Ja tämä onnistui, minusta tuli koko kunnan pelle.

Reetta, 24 v:

• Minulle räätälöitiin sellainen paketti, että sain suorittaa järjestyksenvalvojan viisipäiväisen kurssin, ja sitten minun piti tältä pohjalta hankkia työtehtäviä. Vartiointiyritykset kyllä tarjoavat järkkäreitä, mutta niiden laskutus on omaa luokkaansa. Suuri osa järjestyksenvalvojan tarvitsijoista on vapaaehtoistyöhön perustuvia yhdistyksiä ja seuroja; niiden jokainen euro joudutaan työllä hankkimaan. Samalla kehitettiin nettiin pooli, johon ilmoittautui hommaan halukkaita. Kumma kyllä sellaista ei aikaisemmin ollut.

Seppo, 62 v:

• Minun iässäni ei kannata odottaa työllistymistä. Kunnan työvoimayksikössä oli kuitenkin tarjolla tällainen jokeri-vaihtoehto: Kunnan oma työväenopisto halusi uudistaa kurssitarjontaansa, mutta henkilökunta ja totuttujen kurssien tarjonta rajoittivat uusia avauksia. Jos olisi sellainen oma harrastus, josta voisi kehittää kurssin, sellainen sopisi kaverisetelillä kustannettavaksi. Ja minullahan olisi: pienoisrautatiet. Jo nuorena aloitin, ja työttömyyden aikana olen palannut sen pariin. Siinä on paljon opetettavaa, ja tekniikka on mennyt eteenpäin. Harrastajia on yhä pilvin pimein. Lisäksi löytyi eräs vähäkäyttöinen koulun varastohuone, johon rakennettiin hieno kokonaisuus maastoineen ja taloineen, toki se talkootyönä.

Sirpa, 51 v:

• Kunnat antavat usein järjestölle kohdeavustuksia tiettyyn hankkeeseen. Joskus sellaisen voi antaa kaveriseteliä käyttämällä: tarjotaan työvoimaa ja osaamista. Monet kylät ja kaupunginosat toivovat esimerkiksi opastustaulua vieraita varten; sellaisen voi tehdä niin, että yläpito on helppoa eikä taulu jää vain kasvamaan sammalta. Eräs kyläyhdistys puolestaan kuvautti kaikki talot ilmasta käsin ja teki niistä nettiin kylän esittelyn. Tarjotulla rahalla on kyky saada ihmiset ideoimaan uusia asioita.

Kaikki korostivat sitä, että he ovat kaivanneet olla työyhteisön jäseniä. Uusia ystävyyksiä on solmittu ja uutta on opittu.

Joidenkin ammattiliittojen oli vaikea hyväksyä, että järjestäytymätön työntekijä tuli joukkoon, joskin vain lyhyttä työsuhdetta varten. Ja saattoihan joku omankin liiton työtön päästä tällä tavoin työhön kiinni.

Syntyi uutta osaamista tehtävissä, joita ensin on suurimmissa kaupungeissa, mutta joita pienemmätkin kunnat tarvitsevat ja ovat valmiita ostamaan. Kielitaitovaatimukset olivat realistisia; jos työntekijältä puuttui kielitaitoa, työnantajan piti tulla vastaan omalta mukavuusalueeltaan.

Pysyviin tehtäviin tukea ei saanut. Joissain tapauksissa tehtävä oli kuitenkin suurempi kuin mitä yhden kuukauden rahoituksella pystyy suorittamaan. Nämä jaettiin vaiheisiin: kuukausi kerrallaan tarkastettiin eteneminen, ja jatkoa seurasi, jos asetetut tavoitteet oli saavutettu.

Hanke lähti työttömien aseman parantamisesta. Muutamassa kuukaudessa kävi kuitenkin ilmi, että se antoi työnantajille informaatiota siitä, oliko setelin saajalle tärkeämpää työ vai korvaus. Työnvälityksessä voitiin keskittyä paremmin vaikeasti työllistettäviin ja työkyvyttömiin.

Pienyrittäjien riskinä on aina uusien työntekijöiden palkkaaminen, koska siinä tehdyt virheet tulevat kalliiksi. Tämä oli yksi tapa tutustua työnhakijoihin, ja se johti joissain tapauksissa pysyviin työsuhteisiin, kun luottamuksen silta oli rakentunut.

Vauraus syntyy työtä tekemällä. Kaverisetelillä saatiin aikaan paljon työn tuomaa lisäarvoa. Kansantalous ja kansa kiittivät.