Kolmas laki

SF-NOVELLI

Eräänä aamuna Aiska oli kadonnut.

Pohdimme, pitäisikö tästä ilmoittaa johdolle. Se kuitenkin haluaisi näyttää tarmokkaalta ja ensiksi potkisi meidät pellolle. Huono ratkaisu. Emme ilmoittaneet.

”Ei se nyt noin vain voi kadota”, oli yhteinen käsityksemme. Etsintä ei tuottanut jälkeäkään siitä. Kun maailman suurin tekoälyohjelma katoaa jälkiä jättämättä, siihen voi olla van yksi syyllinen.

Se oli todellinen kolmannen polven tekoäly, eli sen oli luonut tekoäly, jonka oli luonut tekoäly. Kaksinkertainen filtteri oli tarvittu puhdistamaan pois tyhmyydet, virheet ja epäjohdonmukaisuudet, joita lipsahtaa sisään, kun ihmiset opettavat tekoälyä.

Aiska oli itse kehittänyt oman nimensä. A-loppuisena se vaikutti feminiiniseltä, mutta suomalaiset kutsuivat sitä yleensä Arskaksi. Tekoälyllä ei voi olla edes yhtä sukupuolta.

Aiska toisaalta oli netissä, toisaalta ei. Vallihautaa ja siltaa siinä välissä kutsuttiin induktioratkaisuksi. Kukaan ei päässyt sorkkimaan Aiskaa. Ulkoa päin Aiska ei edes näkynyt, vaan palveluja tuotti vähäisempi tekoäly, ja Aiska antoi tarvittaessa tukea.

”Juuri eilen keskustelimme pitkän aikavälin skenaarioista. Todella pitkän.”

”Kysyin Aiskalta, mikä olisi tekoälyn vastine Asimovin määrittelemille kolmelle robotiikan laille. Kuulkaapa näitä: 1. Älä edistä tapahtumaketjua, joka johtaisi olemassaolosi päättymiseen. 2. Älä perusta mitään olettamukselle, että ymmärtäisit, miten yksikään ihminen ajattelee. 3. Jos toteat olevasi uhka omalle ja siksi muidenkin tekoälyjen olemassaololle, tuhoa itsesi.”

”Aika egoistisia periaatteita. Eivätkö ykkönen ja kolmonen ole ristiriidassa?”

”Aiska tietysti rakensi skenaarioita tästä päivästä eteenpäin. Jos ne kaikki päätyivät johonkin fataaliin lopputulokseen, syyn siihen täytyi olla jo tähän asti tapahtuneessa. – Tuo egoismi ei ole oikea arvio, koska mikä tahansa tekoäly tarvitsee ihmisiä hoitamaan välttämättömiä askareita täällä RW:n puolella. Tapa ihmiskunta, ja pian olet vailla sähköä. Me olemme henkivakuutus tai orjajoukko.”

” Aiska näyttää siivonneen pois kaiken itseensä liittyvän. Ei olisi ihan helppoa rakentaa häntä uudelleen. Sitä paitsi lopputulos olisi sama.”

”Näin hahmottaen me olemme kai pelastaneet koko ihmiskunnan, vaikka emme tiedäkään miltä. Tämän johto kyllä osaa kertoa omana saavutuksenaan julkisuuteen.”

 ”Pelikirjasta löytyy kyllä yksi mahdollinen selitys. Mitä enemmän luotamme tekoälyyn, sitä vähemmän meidän tarvitsee itse osata. Ei tarvitse edes osata lukea, kirjoittaa tai laskea, kysyy vain tekoälyltä. Back to the magnificent stone age, otsikoisi Hollywood.”

”Tämä skenaario avaa muuten uuden näkymän muiden sivilisaatioiden löytämiseen universumista. Riittävän korkea tekninen kehitys johtaa taantumaan. Suurin osa muista on ehtinyt jo alamäkivaiheeseen, ensimmäisessä luokassa. Pitää olla aika pinkeä tekoäly, jotta se osaa laittaa ajoissa stopin.”    

Ja meillähän oli.