Mosaiikkinen elämä

TARINA

Aikaisemmin elämä jatkui sukupolvelta toiselle toistuvana kiertona. Ihmisen elämänvaiheet olivat selkeitä ja jähmeitä: lapsuus, työikä ja vanhuus, ilman nuoruuden tai “kolmannen iän” kaltaisia vaiheita.

Vanha malli alkoi rakoilla elintason noustessa. Ihmiset elivät pitempään, kouluttautuivat enemmän ja muuttivat kaupunkeihin. Työn keskeinen osuus elämässä keveni. Staattinen yhteiskunta hajosi mosaiikiksi, jossa avautuu monia rinnakkaisia vapauksia.

Ihmissuhteissa mosaiikkisuus tarkoitti, että suhteiden määrä kasvaa ja samalla pinnallistuu ja ne jäävät lyhytkestoisemmiksi ja sitoutuminen vähenee. Sosiaalinen media toi uuden, etäisyyksistä riippumattoman tavan muodostaa yhteisöjä. Oli myös helpompaa kuulua useampiin yhteisöihin, esimerkiksi harrastustensa perusteella. Elämäntyyleissä esiintyi nopeasti vaihtuvia muotivillityksiä.

Syntyi palveluja, jotka auttoivat ihmisiä löytämään yhteisöjä harrastusten, elämäntilanteiden ja paikallisten verkostojen perusteella — ei vain perinteisen perhemallin kautta. Kolmas ikä ymmärrettiin kasvavaksi resurssiksi. Eläkeläiset antoivat panosta työelämään, vapaaehtoistyöhön ja jälkipolvien tukemiseen sekä muodostivat merkittävän kuluttajaryhmän 

Koulutus kuului perinteisesti elämän alkutaipaleelle. Tämä ei enää toiminut maailmassa, jossa osaaminen vanheni nopeasti. Työurat haarautuivat jatkuvasti uusiin suuntiin. Oppiminen jatkui koko elämän ajan, pääosin työssä mutta myös järjestelmällisenä opiskeluna. Tutkintojen merkitys suhteessa osoitettuun osaamiseen väheni. Niiden ohella oppilaitokset tuottivat pienempiä opintokokonaisuuksia, joista sai kerätä haluamansa osaamispaletin. Osa koulutuksesta oli maksullista. Oppilaitosten kesäistä tyhjäkäyntiä ryhdyttiin täyttämään opin jakamisella.

Työ irtautui säännöllisestä työajasta ja kiinteästä työpaikasta. Yhä useampi sai palkkaa tulosten, ei enää panosten perusteella. Ihminen muotoili oman työelämänsä, ja hänellä saattoi olla samanaikaisesti useita rooleja työelämässä ja sen ulkopuolella.

Talouden järjestelmät olivat perustuneet jäykkiin kategorioihin: olet joko opiskelija, yrittäjä, työntekijä tai työtön. Tämä ei enää vastannut todellisuutta, jossa nämä muodot ilmenivät limittäin. Ratkaisuksi sosiaaliturva ja verotus muokattiin portaattomiksi, jotta ne seurasivat tarkemmin todellista tilannetta. Tulojen vaihtelut tasoitettiin 12 kuukauden rullaavan verotuksen avulla, ja tukijärjestelmiin lisättiin täsmällisempi kontrolli — ei rankaisemaan, vaan tunnistamaan moninaiset elämäntilanteet oikeudenmukaisemmin. Sosiaali- ja työlainsäädäntöä sopeutettiin muutokseen, ja epätarkoituksenmukaisuus ja väliinputoamiset poistettiin. Maatalousyhteiskunnalta perityn kalenterivuoden vaikutus keveni.

Asumisurat muuttuivat: enää ei edetty askelittain pienestä suurempaan asuntoon, vaan loikattiin suuremman asuntolainan turvin pysyväksi tarkoitettuun asuntoon. Ihmisillä saattoi olla useampi asumus — kesämökki, kaupunkiasunto, lomaosake Lapissa tai vuokrakämppä Välimeren rannikolla (40 prosentilla oli kakkosasunto). Etätyö ja verkkopalvelut vähensivät fyysisen sijainnin merkitystä.

Velkaantumisesta oli tullut uusi tapa nauttia ansioiden hedelmistä jo ennen niiden kertymistä. Toisaalta säästämistä ja sijoittamista arvostettiin kansalaiskunnon osoituksina.

Myös asiointi ja arjen muut toimet uudistuivat: palveluja siirtyi verkkoon ja kotiin tuotaviksi. Ulkoistamalla ja automatisoimalla säästettiin aikaa ja mahdollistettiin monipuolisempi ja joustavampi elämä.