Resilienssi 

TARINA

Keskinäinen riippuvuus oli tehnyt yhteiskunnat haavoittuvaisiksi. Kaupan vapauduttua tuotantoketjut olivat venyneet mantereelta toiselle. Kun protektionismi ja tullikilpailu yllättäen lisääntyivät, luottamus yhteisiin sääntöihin murentui. Selviytyminen tarkoitti nyt pärjäämistä omillaan. Yhteiskunnan järjestelmien ja toimintojen tuli olla suojattuja ja elpymiskykyisiä, vaikka mitään kriisiä ei olisikaan.

Varautuminen määrittyy aina jotain tiettyä riskiä kohtaan. Nyt sen kohteina olivat kansainvälisen kaupan ja tietojärjestelmien häiriöt. Jopa sodankäyntikin oli muuttunut: ilmapommitusten ja maahyökkäysten sijaan olivat tulleet droonit ja energiajärjestelmien tuhoaminen.

Samaan aikaan huoltovarmuus nousi keskiöön. Eurooppalaisella yhteistyöllä ryhdyttiin korvaamaan omilla ratkaisuilla tuontia muualta maailmasta. Kohteina olivat mm. mikropiirit, lääkeraaka-aineet ja strategiset metallit.

Terveydenhuolto, lääkehuolto ja suojavarusteet turvattiin kotimaisin ja eurooppalaisin ratkaisuin. Kriittisten artikkeleiden säännöstelyyn varauduttiin.

Sähköntuotannolle luotiin varakapasiteettia. Energiajärjestelmiin rakennettiin häiriönkestävyyttä. Vara-akuista tuli yritystoimintaa, jossa tuloa saatiin kalliiden ja halpojen pörssivarttien välisestä hintaerosta. Asuintaloihin hankittiin myös akkuja turvaamaan lyhytaikainen sähkön puute. Lainsäädännössä sallittiin pienjakelualueiden muodostaminen paikallista tuotantoa ja kulutusta varten. Ne voitiin tarvittaessa irrottaa omiksi saarekkeikseen.

Kerrostaloissa tulee kylmä, jos kaukolämpö tai lämpöpumppuja pyörittävä sähkö loppuvat, eikä siihen ole kunnon ratkaisua. Aggregaatteja toki oli, mutta niihin tarvittiin polttoainetta. Aurinkopaneeleista ja viime aikoina levinneistä talokohtaisista tuulimyllyistä oli hyötyä. Pientaloissa oli usein mahdollisuus puun käyttämiseen lämmitykseen. Varalämmitysjärjestelmää oli kyllä esitetty pakolliseksi uusiin kerrostaloihin, mutta kustannusten vuoksi sitä ei sitten vaadittu. Sivuasuntojen rakentamista pientaloihin oli jopa yritetty vaikeuttaa, vaikka niistä olisi kriisiaikana hyötyä kodistaan pois joutuneille.

Autokannan sähköistyminen vähensi riippuvuutta fossiilisista polttoaineista. Liikenteen sähköistymiseen kuului autojen akkujen liittäminen sähköverkon puskuriksi.

Teknologinen resilienssi oli oma lukunsa. Kyberturvallisuuteen panostettiin, varmuusjärjestelmiä rakennettiin ja tietoliikenteelle luotiin vaihtoehtoisia kanavia satelliittipuhelimista radioverkkoihin. EMP-suojauksesta tuli arkipäivää kriittisissä järjestelmissä.

Amerikkalaisille tietopalveluille kehitettiin eurooppalaisia vaihtoehtoja. Nettikaupalle tuli intialaista ratkaisua jäljittelevä malli, joka oli edullisempi sekä kuluttajille että tuottajille kuin amerikkalainen kilpailijansa.

Varaosien saatavuus varmistettiin puskurivarastoilla. 3D-tulostusvalmius mahdollisti kriittisten osien valmistamisen paikallisesti poikkeuslakien sallimalla luvalla.

Digitaalisten palvelujen keskeytymiseen tuli varautua. Kartta toimii paperisena ilman sähköä. Painettujen kirjojen ja muiden fyysisten medioiden asema vahvistui. AM-radiot tekivät hiljaisen paluun, koska niiden lähetystoiminta oli helpompi suojata vastustajan iskuilta.

Suomessa koulutetaan valtakunnallisilla maanpuolustuskursseilla avainasemassa olevia kriisiaikojen johtajiksi. Samalla käydään läpi yhteiskunnan sopeutuminen poikkeustilanteisiin ja sitä tukeva valmiuslainsäädäntö. Harjoituksissa simuloitiin kuviteltuja uhkatilanteita. Kriisiviestinnän osaamiseen kiinnitettiin huomiota; toden tullen jouduttaisiin kilpailemaan harhaanjohtavien tietolähteiden kanssa.

Varusmieskoulutukseen oli tullut vaihtoehtolinja kybertaistelijoille, ja naisten varautumiskoulutukselle oli vahva kysyntä. Siviilissä vapaapalokunnat tarjosivat mahdollisuuden osallistua raivaus- ja korjauspartioihin.

Uusavuttomuus oli päässyt leviämään, kun elämänpiirit ovat kaventuneet (tosi-tv on tullut kertoneeksi osaamattomuuden syvyydestä).

Kotitalouksien toimintavarmuutta kriiseissä parannettiin informaatiolla ja koulutuksella. Selviämis- ja kriisioppaita oli markkinoilla paljonkin; mukana olivat myös puolustusvoimien versiot niistä.

Kansalaiset opetettiin uudelleen selviytymisen perustaitoihin: ensiapuun, suunnistamiseen, ruuan viljelyyn ja säilömiseen. Uimataidon tarpeellisuudesta muistutettiin myös. Tavallisimmat lääkkeet ja sidetarpeet löytyivät kotiapteekista. Kotivara, juomavesi ja käteinen eivät viitanneet vainoharhaisuuteen vaan asialliseen varautumiseen.

Ruokahuolto ja juomavesi olivat kriittisimpiä tekijöitä selviytymisessä.  Pohjaveden suojelua ja vesihuoltoverkoston turvausta vahvistettiin. Ruuantuotantoon kehitettiin uusia ratkaisuja, jotka eivät olleet riippuvaisia pelloista tai auringonvalosta.

Kaupunkiviljely ja jopa ruokakasvien istuttaminen metsiin tukivat paluuta keräilytalouteen ja omaan ruuantuotantoon. Kalastuksen suosio kasvoi.

Resilienssi ei kuitenkaan ollut vain infrastruktuuria. Ymmärrettiin, että sosiaalinen pääoma oli yhtä tärkeää kuin fyysiset varannot. Luottamus informaatioon, naapuriapu ja vapaaehtoistyö ja siihen, että jokainen tekee velvollisuutensa, nousivat arvoon. SPR:n kriisiapu ja ensiapukoulutus jatkuivat, VaPePa etsi kadonneita edelleen poliisin apuna.