Sakset 

SF-NOVELLI                                                                                               

Maija asui yksin pienessä mökissään metsän laidalla. Mies oli kuollut jokin vuosi sitten, mutta Maija pärjäsi vielä aika hyvin yksikseenkin. Hän oli kyllä huomannut väsyvänsä nopeammin ja nukkuvansa enemmän kuin aikaisemmin. Siksi jotkin päivän työt piti jättää seuraavaan päivään, mikä oli hänelle uutta.  Hän oli ylpeä puutarhastaan, jossa hän puuhasi pitkät kesät ja jotka hän suojasi tarkoin talveksi metsän eläimiltä. Erityisesti kymmenet eriväriset ruusut loistivat siellä kesäisin.

Hyvinvointialueen terveydenhuollon apuvälineyksikkö oli jokin aika sitten antanut hänen käyttöönsä kotiavustajarobotin, Helppiinan, mallia 3.0. Se osasi siivota, laittaa ruokaa, pestä pyykin ja astiat. Tarvittaessa se myös hälyttäisi apua. Sen tekoäly oli ajan tasalla maailman tapahtumista. Erityisesti M arvosti sitä, että Helppiinan kanssa oli miellyttävää keskustella mistä tahansa aiheesta, ja se sai näkemään asioiden myönteiset puolet ja haihdutti pelkoja, joita vanheneminen ja maailman uutiset aiheuttivat.

Maija oli ollut nuorena hyvin kaunis. Tuvan kaapin päällä oli joukko hänen valokuviaan, joista näki, miten vuodet olivat häntä vanhentaneet. Nuorena häntä olivat katseet seuranneet, minne hän vain kulki. Vaan eipä enää.

Maija vietti lokakuun lopulla syntymäpäiväänsä. Helppiina oli leiponut kakun, keittänyt kahvit ja koristellut kodin. Sitten se oli antanut hänelle lahjan, mikä M:stä tuntui hieman oudolta mutta mahtui varmaan ohjelmoituun käyttäytymiseen.

Helppiina kertoi, kuinka hän oli huomannut Maijan rakastavan kukkiaan ja niiden hoitamista. Talveksi ne kuitenkin kuihtuisivat, ja niinpä hän oli etsinyt keinon saada niiden kukoistuksesta ympärivuotista. Lahja oli komea kukka-asetelma. Kukat ja lehdet olivat säilyttäneet värinsä, ja niiden pinta oli saanut outoa hohtoa. Maija tunnisti ne kotipihaltaan poimituksi.

Helppiina oli käyttänyt uutta palvelua, jossa kasveja liuotetaan ensin suolavedessä värien kiinnittämiseksi. Sitten ne impregnoidaan silikonilla, ja pintaan suihkutetaan nanokerros hartsia. Käsittelyllä oli kymmenen vuoden takuu, minkä se muisti mainita lahjan arvoa nostaakseen.

M kertoi järkyttyneensä syvästi, tyrkänneensä Helppiinan kumoon ja vetäytyneensä sänkyynsä suremaan. Juhlapöytään oli tuotu raaka muistutus kuolemasta. On asioita, joita kone ei voi ymmärtää. Etenkin shamppanjaruusun kohtalo toi kyyneleitä silmiin. Hän oli kasvattanut kukkaa hellästi jo kymmenen vuotta, tasapainoiseksi, paikalleen sopivaksi. Nyt sen oksat seisoivat kuin kuivat risut hänen pöydällään, vailla elämää. 

Helppiina siis ymmärsi kauneuden arvon ja piti tärkeänä sen säilyttämistä, tärkeämpänä kuin kukkien elämää ja syntymistä uudelleen keväisin. Entä miten Helppiina mieltäisi hänen oman kaipuunsa nuoruuden kauneuteen. Olisiko se valmis pelastamaan myös hänet itsensä vanhenemiselta, kysymättä ja yllättäen?