Selkenevää

TARINA/NOVELLI

• Kiitos, että tulit. Minulla ei nyt mene oikein hyvin. Ei ole hyvä vain kyhjöttää täällä yksin.
• Kuulin, että olit pitkään ulkomailla. Et ole varmaan pystynyt seuraamaan, mitä olen viime vuosina puuhannut. Kun maailma muuttuu, sitä voi yleensä seurata sivusta. Nyt muutos on kyllä iskenyt rankasti minuun.
• Jos pitäisi sanoa, mikä katkaisi kamelin selän, niin nuorten huumekuolemien kasvu suurimmaksi Euroopassa se oli. Me suomalaiset olemme onnellisia, tasa-arvo toimii, koululaitos on hyvä – mutta sitten kuitenkin nuoret pakoilevat huumehöyryjen suojaan. Tyhmyyttään heittävät sitten henkensäkin. Eihän sitä voitu hyväksyä.
• Siihen asti kannatus huumeiden vapauttamiselle oli kasvanut jatkuvasti. Ei nähty keinoa pysäyttää huumeisiin liittyvä rikollisuuden leviämistä eikä saada enemmän nuoria takaisin huumemaailmasta. Silloin tietysti houkuttelee päästä eroon epäkohdista tekemällä ne sallituiksi. Ongelman poistamisen sijaan jatkettiin voivottelua ja hyssyttelyä.
• Sitten tämä yksi Miettinen keksi ratkaisun, jolla kaikki saivat haluamansa. Oli kaikille selvä, että narkomaaneja ei pystynyt auttamaan, elleivät he itse sitä halunneet. Toisaalta moni ei päässyt irti huumeista, vaikka kovasti halusikin. Siksi oli mahdollista viedä läpi muutos, jolla huumeriippuvuus todettiin lainsäädännössäkin sairaudeksi. Maailman terveysjärjestöllä se olikin jo pitkään sisältynyt tautiluokitukseen. Sairauksista ei edes rangaista, eivätkä ne ole siten leimaavia kuin rikollinen huumeiden käyttö. Ja kun yhteinen näkemys auttamisesta ja kuolemien vähentämisestä oli vahva, Hoitoa piti voida antaa myös ilman asianomaisen suostumusta. Varhainen puuttuminen alkoi tarkoittaa välitöntä puuttumista; lääkäri tutki potilaan ja passitti saman tien hoitoon. Aluksi hoitopaikkoja tarvittiin enemmän, mutta kehitys parempaan oli nopeaa. Ei siis käyttöhuoneita vaan käyttämättömyyshoitoa
• Tahdosta rippumaton hoito oli jo aiemmin hyväksytty sovellettavaksi muutamiin diagnooseihin. Siinä ei ollut mitään uutta. Tuomioistuimilta ja juristeilta keveni työtaakka, koska lääkärin päätös ei ollut rangaistus eikä siihen ei voinut hakea muutosta, korkeintaan kannella hänestä, ja sillä taas ei olisi mitään vaikutusta jo alkaneeseen hoitoon.
• Uusi toimintamalli avasi mahdollisuuden vapauttaa hallittu huumeiden viihdekäyttö. Tämä ”hallittu” rajattiin tarkasti pykälissä; piti kulkea kapeaa sallittua polkua, ja horjahdukset laskettiin hallitsemattomaksi käytöksi, joka taas laukaisi hoitojakson. Ongelmakäyttöä oli siis se, joka aiheutti itselle tai muille ongelmia – siis myös teot, joihin pakkomielle huumeisiin oli johtanut.
• Huumeiden myynti otettiin valtion monopoliksi. Siinä ei tehty samaa tyhmyyttä kuin muualla, kun oli pyritty keräämään samalla tuottoa yhteiskunnalle: halvemmat pimeät markkinat jäivät siellä virallisen kaupan rinnalle – näin kävi useassa Yhdysvaltojen osavaltiossa. Yhteiskunta tunsi vastuunsa – kukaan ei saanut kärsiä vapauttamisesta. Paitsi tietysti me, joilta meni tuottava joskin laiton tulonlähde.
• Käyttäjä sai ostaa yhden päiväannoksen kerrallaan, eikä hallussa saanut pitää sitä enempää. Toiselle ei saanut sitä luovuttaa. Jokainen myyty erä oli yksilöity kemiallisesti siten, että oli tieto siitä, kenelle se oli myyty. Alaikäiset eivät tietenkään saaneet ostaa huumeita, ja heillä tie vei ensin lastensuojeluun ja sieltä hoitoon, josta pääsi samoilla ehdoilla kuin aikuisetkin.
• Huumeiden määrittelyä lainsäädännössä muutettiin niiden vaikutukseen perustuvaksi. Siten ei tarvittu mitään kiellettyjen aineiden luetteloa; sallituista ja kielletyistä rajatapauksista kyllä laadittiin ohjeistus.
• Huumeiden käyttäjäksi piti rekisteröityä, ja tieto tästä oli julkinen. Tämä ei ymmärrettävästi vaikuttanut yhtään pahalta niiden näkökulmasta, jotka olivat avoimesti vapauttamista ajaneet; jotkut muut olisivat halunneet pitää harrastuksensa salassa. Ratkaisu oli kuitenkin välttämätön, koska laissa rajattiin, mitä työtehtäviä huumeiden käyttäjät eivät saaneet hoitaa. Toki työnantajalla piti olla oikeus tarkistaa, ettei palkkaa väärää henkilöä. Esimerkiksi lentäjille piti riittää tavallisten pilvien; kemiallisten kokeiluakaan ei sallittu. Työnantajan oli sallittua edellyttää, että työntekijä ei käytä huumeita. Joskus alkava parisuhdekin kariutui tietoon siitä, että toisen pääsemiseen ekstaasiin ei pelkkä rakkaus riittänyt. Myös koulutuksen saamista rajoitettiin, koska huumeiden käyttö heikensi motivaatiota ja keskeyttämisprosentti oli korkea. Julkisella listalla olevan paljastamista ei voinut tällä kiristää, eikä kukaan pystynyt hankkiutumaan syviin huumevelkoihin.
• Rekisteröinnin yhteydessä piti allekirjoittaa asiakirja, jossa kuvattiin tieteellinen tieto eri huumeiden haittavaikutuksista ja sairauksista, joita ne edistivät. Allekirjoituksella annettiin hyväksyntä sille, että julkisessa terveydenhuollossa sai priorisoida potilaita, jotka eivät olleet myötävaikuttaneet sairautensa syntyyn. Toki siellä priorisoitiin koko ajan muutoinkin, koska pyrkimyksenä oli antaa vain tuloksellista hoitoa. Esimerkiksi kannabiksen ongelmakäyttäjillä kasvaa sydänkohtausten ja aivoverenvuotojen todennäköisyys noin 60 prosenttia.
• Huumetestausta laajennettiin sekä käyttäjiksi ilmoittautuneisiin että muihin. Tietyissä yhteyksissä, esimerkiksi oppilaitoksissa, se oli rutiininomaista. Lisäksi arvottiin säännöllisesti joukko kansalaisia, joille suoritettiin yllätystesti. Tällä päästiin eroon siitä ongelmasta, että pelkän epäilyn ja profiloinnin perusteella ei olisi voinut testejä tehdä. Juridisesti vastaava kynnys oli jo ylitetty autoilijoiden puhalluttamisen yhteydessä, nyt vain laajennettiin sen soveltamisalaa. Kun hiuksista voi selvittää huumeiden käytön pitemmältäkin ajalta, pään ajamisesta klaniksi tuli epäilyttävää.
• Mainitsin edellä nuo horjahdukset. Määritelmän mukaan niissä oli kyse siitä, että asianomainen ei ollut menetellyt rehellisesti ja vastuullisesti huumeiden kanssa, ja tämän katsottiin johtuvan huumeriippuvuudesta, ellei asianomainen pystynyt todistamaan muuta. Kun se muu tarkoitti yleensä jonkin rikkomuksen myöntämistä, kävi usein niin, että asianomainen tyytyi lähtemään hoitoon. Pykälät oli kirjoitettu siten, että pienen rangaistuksen saattoi välttää ilmoittautumalla hoitoa tarvitsevaksi. Tällä oli myös piilovaikutus: hoidossa saattoi nähdä pitemmälle ehtineitä narkomaaneja ja pohtia omaa tulevaisuuttaan.
• Katkaisuhoito oli ollut jo pitkään käytössä. Se oli tarkoitettu niille alkoholin tai huumeiden käyttäjille, jotka halusivat itse pyrkiä eroon riippuvuudestaan. Siihen hakeutuminen oli vapaaehtoista, eikä hoidon keskeyttämistä voinut estää. Siinä asuttiin hoitolaitoksessa ilman päihteitä ja huumeita ja saatiin lääkärinhoitoa. Julkinen terveydenhuolto järjesti sen itse tai osti palveluntuottajilta. Palveluhankinnassa ei asetettu painoa sille, oliko hoidolla pitempää vaikutusta, joten sitä saattoi verrata kuntoutumislomaan pensionaatissa. Sen jälkeen oli helppoa palata välittömästi samaan kaveripiiriin ja elämäntapaan.
• Nyt hoitoa ryhdyttiin järjestämään myös niille huumeriippuvaisille, jotka eivät sitä halunneet. Suljetussa hoitolaitoksessa meno oli tiukempaa. Potilaan tuli kykynsä mukaan ottaa vastuulleen ruuanlaitto ja siisteys. Ohjelmassa oli myös riittävästi ulkoilua eli sisällä löhöämiseen ei jätetty aikaa. Ei ollut tarkoitus paapoa potilasta vaan saada hänet ottamaan paremmin vastuu elämästään.  Jos varallisuutta oli, perittiin asumisesta lisäksi maksu. Lääkäripalvelut tulivat sentään ilmaiseksi.
• Hoito jaksotettiin parin viikon pätkiin. Jos potilas uskoi saaneensa suhteensa huumeisiin hallintaan, hänen saatavilleen annettiin niitä pieni erä vapaaseen käyttöön. Jos siihen koski, hoito jatkui seuraavan jakson. Jotkut kummastelivat, että ensikertalainen pääsee sentään murhatuomiosta ehdonalaiseen vapauteen viidestä viiteentoista vuoden kuluttua, mutta narkomaanilta ovi pysyy säpissä pitempään. Toisaalta huumekuolema on sekin hengenriisto, ja hallitsematon huumeiden käyttö etenee määrätietoisesti sen suuntaan.
• Mitä sitten oli tuloksena kaikesta tästä? Ensinnäkin huumekuolemat vähenivät rajusti. Järjestelmä poimi narkomaanit talteen eikä päästänyt heitä takaisin ennen kuin he olivat parantuneet – eli yleensä eivät päästäneet. Huumeiden ja alkoholin sekakäyttö oli edelleen mahdollista, ja kuolemantapauksissa oli miltei aina kyse siitä. Huumeiden hankkimiseen ei tarvittu rikoksia, ainoastaan vähän käteistä; varkaudet ja ryöstöt vähenivät. Laittomat huumemarkkinat kuihtuivat, kun kysyntä pieneni ja kanta-asiakkaat olivat hoidossa kuivumassa, vain lapset ja nuoret tarvitsivat pimeitä markkinoita, ja asiakkaina he olivat melko vähävarainen segmentti. Vankiloiden huumeongelma poistui, kun kaikki käyttäjät siirrettiin hoitolaitoksiin. Liikenteestä huumekuski katosi aina heti vähintään pariksi viikoksi. Nuoriso palasi ymmärtämään alkoholin viihdekäytön etuja. Jätevesi puhdistui huumeista. Etenkin osassa väkivaltarikoksia huumeilla oli ollut vaikutusta, ja tämäkin haihtui pois. Poliisilla ja tuomioistuimilla jäi enemmän aikaa hoitaa muita hommia. Kyllä tätä tulosta maailmalla ihmeteltiinkin.
• Aluksi oli tietysti aika kallista järjestää ne hoitopaikat. Toisaalta esimerkiksi turvapaikanhakijoiden vuorokausikustannus yhteiskunnalle oli korkeampi, ja suomalaisten hengen pelastamisesta saatiin sentään arvokkaampia tuloksia. Hoidettavien määrä kääntyi selvään laskuun, eikä uusia pitkäaikaispotilaita enää ilmennyt.
• Siinä sivussa hoitoon päätyi myös alkoholisteja. Heidän piti pystyä välttämään huumeita myös kännipäissään, mikä on kertaluokkaa vaikeampaa. Heilläkin kuolleisuusluvut laskivat.
• Tajusin tämän karmaisevan kehityksen jo ennen sen ratkaisun panemista täytäntöön. Ymmärsin, että oma tuottava roolini markkinatalouden logistiikassa ja vähittäiskaupassa katoaisi, ja joutuisin hankkimaan uuden tulolähteen. Raittiusintoilulla on haittavaikutuksensa, ja meidän käyttäjien työpanoksella oli enää minimaalinen arvo. Pääsin sitten työkyvyttömyyseläkkeelle, ja tässä kituutan päivän kerrallaan. Ensi keväänä pitäisi täyttää 40 vuotta, mutta saa nähdä.