Takaisin luontoon

TARINA

Suomen yliopistomaailmassa vallitsi pitkään suuntaus, jonka mukaan ihmiset ovat syntyessään kuin tyhjiä tauluja (tabula rasa), joille koulutus ja yhteiskunta kirjoittavat halutun elämisen tarinan. Väistämättömän historiallisen kehityksen ajateltiin johtavan sosialismiin, jossa valtio vähitellen häviäisi. Tämän kanssa ristiriidassa oli ajatus geneettisesti periytyvistä käyttäytymismalleista, minkä vuoksi evoluutiopsykologian opetus alkoi korkeakouluissa vasta vuonna 2006. Vuosikymmeniä oli hukattu väärää oppia palvomalla.

Kuten muillakin eläimillä, ihmisellä on reviiriin ja habitaattiin liittyvää käyttäytymistä. Valintoja ohjaava mekanismi on yhteydessä stressihormonien eritykseen. Stressi puolestaan heikentää vastustuskykyä ja nostaa verenpainetta sekä sykettä.

Suomessa on poikkeuksellisen hyvä tietokanta ruokakuntien muutoista, minkä vuoksi on mahdollista tutkia, kuinka suuri merkitys on sillä, elääkö ihminen lajityypillisessä ympäristössä vai sen kanssa ristiriidassa olevassa asuinympäristössä. Sairaalaympäristöstä saatu kokemusperäinen tieto viittaisi siihen, että vaikutus olisi vuosien suuruusluokkaa.

Kokonaisuudesta puuttui vielä yksi palikka, koska tarvittavan tiedon kerääminen ja analysointi olisi inhimillisesti katsoen ylivoimainen urakka. Sitten tulivat käyttöön AI-assistentit, jotka voitiin valjastaa hoitamaan pohjatyö, jolloin tutkijalle jäivät vain tehtävän määrittely ja johtopäätösten teko. 

Aiemmin oli arveltu, että ehkä kolme tervettä elinvuotta oli mahdollista saavuttaa pysyttelemällä lähellä luontoa ja välttämällä reviirin loukkauksista aiheutuvaa stressiä. Jälkimmäinen tarkoittaa kerrostaloasumiseen liittyvää omaan asuntoon kantautuvaa ääntä muualta talosta.  

Toki tuloksiin vaikutti myös osaltaan altistuminen ns. metsäbakteereille, jotka suojelivat yliherkkyyksiltä. Suomessa kehitetyn biodiversiteettihypoteesin mukaan kaupunkilaistuminen ja luonnon köyhtyminen vähentävät ihmisen altistumista ympäristön mikrobeille, mikä lisää allergioiden ja kroonisten tulehdussairauksien riskiä. Luonnonympäristöille altistuminen voi parantaa immuunijärjestelmän toimintaa, vähentää tulehdusta ja lisätä niin sanottujen NK‑solujen aktiivisuutta, joilla on merkitystä infektioiden ja kasvainten torjunnassa.

Tulokset kertoivat, että oikeampi luku asuinympäristön vaikutukselle oli kuuden lisävuoden paikkeilla, kun vertailukohteena oli tavanomainen asuminen kaupungin keskusta-alueella. Se näkyi vasta, kun pohjaksi tarvittavat tiedot henkilöidenttisistä asumisurista pystyttiin tekoälyn avulla keräämään ja jyvittämään kerros- ja pientaloissa asutun ajan mukaan. 

Asuinympäristön vihreys oli myös yhteydessä pienempään kokonaiskuolleisuuteen. Erityisesti lähellä kotia sijaitsevat viheralueet näyttivät tukevan pitkäikäisyyttä stressin vähenemisen, lisääntyneen liikunnan ja paremman ilmanlaadun kautta.

Luonnolla todettiin positiivinen vaikutus mielenterveyteen. Siellä oleskeltaessa elvyttiin työstressistä, ajatukset selkiytyivät, ahdistuneisuuden ja uupuneisuuden tunteet vähenivät. Terveyden epätasa-arvo oli pienimmillään luonnossa. Lääkärit ryhtyivät kirjoittamaan luontoreseptien lisäksi mielipaikkareseptejä.

Selvä enemmistö kansalaisista oli ilmaissut toiveenaan omakotiasumisen, ja puolen miljoonan loma-asunnon määrä todisti samaan suuntaan. Kaupunkisuunnittelussa olikin omaksuttu 3-30-300-tavoite, jossa kyseessä olivat kodin ikkunasta näkyvien puiden määrä, latvuspeittävyys ja korkein etäisyys kodista luontoon metreissä. Toinen puoli miljoonaa on luku, joka kertoo, paljonko tyhjiä kerrostaloasuntoja tulisi, jos kaikki saisivat tuon asumisihanteensa toteuttaa. 

Kun nyt oli objektiivista tietoa asuntojen tästäkin terveysvaikutuksesta, se otettiin kuluttajasuojan piiriin. Asuntokaupassa piti antaa tieto, joka vertasi asuntoa muuhun kantaan. Oli selvä, että tämä vähentäisi kerrostaloasumisen suosiota.