Uusi viljely

KERTOMUS                                                         

Ruuan tuotanto oli vuosisatoja kehittynyt kilpaa väestönkasvun kanssa. Viljelykelpoinen maaperä oli jo kokonaan käytössä. Samaan aikaan ilmastonmuutos alkoi pienentää satoja kuumuuden lisääntyessä. Monilla alueilla kasteluveden saanti vaikeutui sekä pohjaveden että vesistöjen ehtyessä. Maatalous kamppaili lannoitteiden, torjunta-aineiden ja energian hinnan sekä ympäristön pilaantumisen kanssa. Nälästä kärsivien määrän lasku oli keskeytynyt koronakauteen. Ruokaa kyllä oli maailmassa riittävästi, mutta monella ei ollut varaa ostaa sitä. Sadosta lisäksi pilaantui tai muuten meni hukkaan noin kolmasosa.

Kehitys avasi uusia polkuja.

Vaikka vanhan toteamuksen mukaan maata kannattaa aina ostaa, koska sitä ei valmisteta enää lisää, viljelymaata ryhdyttiin hankkimaan valtaamalla sitä aavikkoja viherryttämällä. Myös hyötykasveja oli mukana ensimmäisten joukossa.

Viljelymaan käytössä oli suuria tehokkuuseroja, ja raskaat koneet olivat paikoin tiivistäneet sitä, ja yksipuolinen viljely oli köyhdyttänyt sen mineraaleja. Torjunta-aineiden vaikutus ulottui haitallisesti muuhun luontoon, ja ne aiheuttivat vastustuskykyisten kasvitautien ja tuholaisten kehittymistä.  

Samaan aikaan huomio kääntyi maaperään itseensä. Kestävän ja regeneratiivisen viljelyn menetelmät alkoivat parantaa maan rakennetta ja sitoa hiiltä. Jalostuksen avulla kehitettiin kasveja, kuten riisiä, jotka tuottivat kaksinkertaisen sadon aiempaan verrattuna ja samalla vähensivät metaanipäästöjä. Tuottavuus nousi, kun maata ei enää kulutettu loppuun vaan vahvistettiin pitkällä aikavälillä.

Vertikaaliviljely mahdollisti kasvien tehokkaan kasvattamisen rakennusten sisällä, pienissä tiloissa ja lähellä kuluttajia. Tämä vähensi kuljetuksia, säästi vettä ja toi käyttöön tyhjiksi jääneitä rakennuksia. Esimerkiksi sieniä, etanoita ja kaloja oli jo pitkään kasvatettu pimeässä, mutta nyt opittiin optimoimaan keinovalon käyttö kasvinviljelyssä. Lähiluontoon levitettiin hyötykasveja vapaasti hyödynnettäviksi.

Bioteknologian kehitys avasi uusia mahdollisuuksia. Geenitekniikan avulla voitiin parantaa satoisuutta, kohottaa ravintoarvoa, vähentää torjunta-aineiden käyttöä, parantaa säilyvyyttä ja lopulta luoda uusia kasveja. Ravinnosta saatiin terveellisempää muuntelemalla makeutta ja rasvojen koostumusta.  Jodia, seleeniä ja muita puuttuvia osasia lisättiin jo kasvuvaiheeseen. Tarve ruoka-ainesten raskaaseen prosessointiin väheni.

Samalla syntyi kokonaan uudenlaisia kasveja, jopa sellaisia, joissa yhdistyivät eri lajien ominaisuudet. Ruokaa opittiin tuottamaan suoraan ilmasta sähkön avulla. Samalla lihantuotantoa alettiin siirtää soluviljelyyn, jossa lihaa voitiin tuottaa ilman perinteistä karjataloutta ja kemikaaleja.

Jätevedestä sekä maatalouden lannasta otettiin talteen arvokkaat ravinteet – fosfori ja typpi – samalla kun vesi erotettiin uudelleenkäyttöön. Fotosynteesiä ryhdyttiin jäljittelemään keinotekoisesti. Yli kaksisataa vuotta vanhaa elektrolyysiä sovellettiin uudella tavalla: hiilidioksidista ja vedestä tuotettiin sähköenergian avulla asetaattia, jota kasvit pystyivät hyödyntämään. Prosessi osoittautui moninkertaisesti tehokkaammaksi kuin luonnollinen fotosynteesi, ja sen sivutuotteetkin kelpasivat teollisuuden raaka-aineiksi. Menetelmä oli mahdollinen käytettäväksi myös avaruusmatkailussa ja Marsissa, jonka ilmakehä koostuu lähes kokonaan hiilidioksidista.

Myös työn luonne muuttui. Digitaalinen maatalous yleistyi. Viljelystä tuli tarkempaa: satoa opittiin ennustamaan ja vettä sekä lannoitteita käyttämään vain siellä ja silloin, missä niitä todella tarvittiin. Dronet ja satelliitit valvoivat peltoja ylhäältä käsin havaiten tuholaiset ja ravinnepuutokset jo varhaisessa vaiheessa. Rikkakasveja ei enää aina torjuttu kemikaaleilla vaan biologisesti tai jopa polttamalla laserilla. Kynnön, kylvön ja viljan korjuun hoitivat autonomiset peltokoneet.  Maatalouden tarvitsemaan kausiluonteiseen vierastyöhön liittyvät ongelmat laimenivat, kun robotiikka kehittyi ja sato korjattiin koneellisesti tarkemmin ja juuri oikeaan aikaan.

Kehityksen tavoitteena ei ollut vain suurempi tuotanto, vaan myös pienemmät ympäristövaikutukset. Ensimmäisiä askelia oli digitaalisen maatalouden yleistyminen.

Kehitys johti myös eettisiin kysymyksiin. Kun opittiin ymmärtämään kasvien kykyä kommunikoida, muistaa ja reagoida ympäristöönsä, nousi esiin eettinen pohdinta: jos eläinperäisistä tuotteista luovutaan tietoisuuden vuoksi, missä kulkee raja kasvien kohdalla? Entä voiko vegetaristi nauttia lihasta, jonka tuottamiseen ei ole tarvittu eläintä?

Viljely muuttui vähitellen – maasta riippuvaisesta, luonnon armoilla olevasta ja sattumanvaraisuuksista kärsivästä elinkeinosta täsmäohjatuksi teollisuudeksi.