Malja nuoruudelle

Eipä arvannut Bram Stoker, kuinka osuvan kertomuksen Draculasta tuli kirjoittaneeksi. Hallitsija, joka yöaikaan nauttii tuoreesta ihmisverestä – kaikki kolme oikein.
Johdan rikospoliisissa yksikköä, jonka vastuualueena ovat veririkokset; myös elinvarkaudet kuuluvat meille.
Mutta vähän taustaa.
2010-luvun lopulla huomattiin, että vanhat hiiret saavat takaisin nuoruuteen liittyviä ominaisuuksiaan, kun niille siirretään nuorten hiirten verta – muisti paranee, voima kasvaa, elinikä pitenee ja syöpää esiintyy vähemmän. Miksi näin käy, jäi arvoitukseksi. Verisoluista ei ollut kyse vaan plasmasta ja sen sadoista eri proteiineista. Myös vanheneminen on ilmeisesti satojen geenien yhteisvaikutusta. Pian kävi ilmi, että myös nuoren ihmisen verellä on hiiriin sama vaikutus.
Kokeilu eteni sikoihin ja apinoihin, sitten vaikeisiin Alzheimer-potilaisiin ja lopulta terveisiin ihmisiin.
Varakkaat ikäihmiset olivat jo ryhtyneet ostamaan itselleen ikuista nuoruutta. Maailmassa oli ainakin miljardi ihmistä, joille sopi hyvin saada tästä tuloa ja vieläpä lepoasennossa. Tarvittava annostus osoittautui kohtalaisen suureksi, ja markkinat laajenivat vauhdilla. Kehitysmaista kuului kriittistä kitinää: ensin vietiin luonnonvarat, sitten ostettiin koulutettu asiantuntijaeliitti ja nyt imetään verikin tyhjiin.
Lainsäätäjä oli seurannut kehitystä valppaana. Jo aiemmin oli elinsiirtoja rajoitettu, koska kukaan ei halunnut kuolla jonottaessaan varaosaa itselleen. Kun rahalla ei pääse jonon ohi, jotkut ostavat oman jonon. Toimituskeinot pakkasivat olemaan innovatiivisia, ja niiden jäljiltä jäi ruumiita, joista puuttui osia. Suuri yleisö ryhtyi kutsumaan näitä vampyyritapoiksi; tarinaan sopi hyvin, että ne tapahtuivat yöaikaan.
Perinteiset ryöstöt olivat ehtineet vähentyä, kun ihmisillä ei ollut enää käteistä mukanaan ja kellot ja muu elektroniikka olivat henkilökohtaisiksi räätälöityjä. Tavalliselle rosmolle munuaisten, haiman, maksan tai sarveiskalvojen kähveltäminen taas oli ylipääsemättömän vaikeaa, keuhkoista ja sydämistä puhumattakaan.
Yleisimmin tarvittuja siirtoelimiä opittiin tuottamaan laboratoriossa, mikä miltei tyrehdytti pimeät markkinat. Viimeisiksi asiakkaiksi jäivät he, joita lääkärit eivät kelpuuttaneet siirto-operaatioihin: huono yleiskunto, massiivinen ylipaino ja itsetuhoinen elämäntapa johtivat raakkaukseen. Moni sitten menehtyikin valittuaan leikkauksen sivuraiteella.
Suuri osa ihmisistä pitäisi joko liian epäeettisenä tai liian suurena riskinä pimeän munuaisen hankintaa. Veri on kuitenkin toinen juttu; rima on alempana. Jos on vaikkapa itse luovuttanut verta, ei tunnu kovinkaan pahalta saada sitä tiskin alta takaisin.
Niinpä päädyttiin tiukkaan sääntelyyn, jossa sekä luovutuksensaajat että erityisesti luovuttajat listattiin. Luovutuksille määrättiin yläraja, jonka noudattamista pystyttiin seuraamaan luovutuksen yhteydessä lab-on-a-chip-tekniikalla. Verisolut palautuivat luovuttajalle, joten luovutusväli oli lyhyempi kuin varsinaisessa verenluovutuksessa.
Nuoruudelle piti määritellä objektiivinen indikaattori; pelkät luovuttajan ikävuodet (tai väärennetyt henkilöpaperit) eivät olleet relevantteja. Toinen innovaatio oli rejuvenoitu ikä, joka korjattiin henkilötietoihin aina hoidon yhteydessä. Se otettiin vanhuuseläkkeen maksamisen perusteeksi; muutenhan osa porukasta nostaisi eläkkeitään maailman tappiin saakka.
Katujen varsille ilmestyi kilpailevien veripankkien palvelupisteitä. Kaupasta toki tuli kansainvälistä, joten samat säännöt sovittiin kaikkialle. Veren hinnan annettiin määräytyä vapaasti.
Täytyy sanoa, että olen viihtynyt tässä hommassa. Tuloksia on syntynyt ja meininki on hyvä. Minulla ei ainakaan ole kiire eläkkeelle.
Pitääkin mainita lopuksi yhdestä erityisestä työpaikkaedusta. Yleensähän rikollisilta takavarikoitu omaisuus määrätään hävitettäväksi, jos sitä ei voida palauttaa omistajille. Veriplasman sertifioitu ketju on rikoksen yhteydessä katkennut, joten se menisi haaskuuseen. Niinpä olemme saaneet sen ihan lakipykälän nojalla yksikkömme omaan käyttöön.
Itse olen ollut tässä virassa neljä vuotta, mutta fyysisesti olen yli viisi vuotta nuorempi kuin aloittaessani. Tiedä häntä, mihin tässä vielä ehtii.

(Julkaistu Ääniä Espoosta -lehdessä 2021)