Sotien jälkeen oli pulaa raaka-aineista, mutta silti saatiin aikaan neljä yli 100 000 lapsen vuosiluokkaa. Ruoka oli säännöstelyssä, ja lapsilla havaittiin puutostautejakin.
Koulut menivät tietysti turvoksiin tällaisesta vyörystä. Kansakoulussa olin itsekin 43 oppilaan luokassa. Siksi ei aina ole helppoa ymmärtää, millaisia mukuloita nykyisin on paimennettavina.
Nuoruus keksittiin itse asiassa vasta 1950-luvulla, ja siitä tuli markkinoinnin kohde. Suuret ikäluokat ryhtyivät 60-luvulla parantamaan maailmaa kaukana. 70-luvulla katse suunnattiin lähemmäs kotimaan kysymyksiin ja politisoitiin siinä sivussa teini- ja ylioppilaskunnat.
Tuolloin ei tunnettu sellaista käsitettä kuin verkottuminen, mutta sitä se oli. Samat opiskelijapoliitikot kohtasivat yhteiskunnan rappusilla vuosikymmen toisensa jälkeen. Meitä oli professoreina, pörssiyhtiöiden toimitusjohtajina, etujärjestöjen puheenjohtajina ja kansanedustajina. Siksi eduskuntakin oli nykyistä sopuisampi 1980-luvulla; olimme tottuneita yhteistyöhön puoluerajoista riippumatta. Nykyisin kansanedustajat vaikuttavat pikemminkin allergisilta toisinajattelevia kohtaan.
Vaikka suuret ikäluokat ovat jo saavuttaneet vanhuuseläkkeen ikärajan, tahti ei ole hidastunut. Kun huolehdimme omista vanhemmistamme, huomasimme, että vanhushuolto pitää järjestää uusiksi ennen kuin meistä tulee sen asiakkaita; tosin vasta joskus 2030-luvulla.
Vanhuutta ei enää pidetäkään sairautena, jota hoidetaan vuodelevolla. Vanhainkoteja suljetaan ja korvataan palveluasumisella. Espoossa on kehitetty tähän ”Elä ja asu”-mallia. Kotona asuminen on monen ikäihmisen toiveena, ja sitä tuetaan kotiin tuotavilla palveluilla.
Aikaisemmin sairaalat olivat hotelleja, joissa oli lääkintähenkilökuntaa. Ne ovat kehittyneet kohti huoltoasemaa, johon tullaan käymään ja josta pyritään nopeasti pois. Espoon uusi kuntoutussairaala on esimerkki tästä: potilas käyttää perinteisen yhden sijasta kuusi tuntia vuorokaudessa omaan kuntoutumiseensa.
Suurin osa eläkeikäisistä on kuitenkin yhä voimissaan. Espoon erityistarjous on 68+ Sporttikortti, jolla saa käyttää maksutta Espoon liikuntatoimen uimahalli-, kuntosali- ja ohjatun liikunnan palveluja. Harrastan itse aikuisurheilua; käyn yleisurheilemassa kisoissa, joissa vanhimmat osallistujat ovat jo 90 vuotta täyttäneitä. Siihen sarjaan kun vielä pääsisi.
Näissä kunnallisvaaleissa eläkeläiset ovat aliedustettuina ehdokkaiden joukossa, samaan tapaan kuin nuorimmat ikäluokat. Iän tuomaa kokemusta ja osaamista arvostetaan aina juhlapuheissa, mutta ovat ne silti olemassa todellisuudessakin. On niistä hyötyä hoidettaessa kuntalaisten yhteisiä asioita.
(Julkaistu Ääniä Espoosta -lehdessä 2017)