Raportti neljältä vuodelta

Äänestäjän on vaikea saada tietoa siitä, mitä hänen ehdokkaansa on puuhannut luottamustehtävässään. Tässä oma toimintakertomukseni.
Asioihin vaikutetaan eniten valmisteluvaiheessa perehtymällä, miettimällä ja keskustelemalla. Valmistuneet ratkaisut saatetaan sitten muodolliseen päätöksentekoon, jossa ne harvoin enää muuttuvat.
Valtuutetun työkalupakissa ovat sekä aloitteet että kysymykset. Jos haluaa näyttävyyttä, tekee aloitteita, joista saa puhua valtuustossa, vaikka niistä ei tehdä päätöksiä.

Valtuustokysymys on tehokkaampi, koska kaupunginhallitus joutuu ottamaan siihen kantaa suht nopeasti. Näitä kysymyksiä olen tehnyt mm. väestörakenteen kehityksestä, yleisten pysäköintipaikkojen rakentamisesta, kaupungin tilojen kuntalaiskäytöstä ja katutyömaiden merkitsemisestä. Yksittäisiä ongelmia olen kirjannut kaupungin palautejärjestelmään toista tusinaa; niistä on moni hoitunut kuntoon.
Kaupunkisuunnittelulautakunnassa olen yrittänyt kääntää suuntaa laadullisesti parempaan ympäristöön. Yleensä on ollut kyse liian tiiviin rakentamisen välttämisestä. Myös kaupungille kalliiksi tulevia ratkaisuja olen yrittänyt karsia.
Suunnittelijat ovat vastustaneet pientalokaavoitusta ja henkilöautoja vanhentuneilla perusteilla. Maailma muuttuu, ja kaavoja tehdään tulevaisuutta eikä 1900-lukua varten; olen ärsyttänyt virkamiehiä levittämällä uudempaa tutkimustietoa.

Lautakunta on ottanut enemmän otetta toiminnan johtamiseen ja antanut lukuisia valmistelukehotuksia, joskin niiden noudattaminen on takunnut. Olemme lisänneet kaavoitusohjelmaan useita pientalokohteita.
Pohjois- ja keskiosien yleiskaavan (POKE) käsittelyn yhteydessä toin äänestettäviksi muutoksia, joita yli 800 espoolaista oli muistutuksissa esittänyt. Virkamiesten kanta oli, että yhtään muutosta ei tehtäisi niiden vuoksi. Lautakunta kyllä teki, paljon.

Olen samaan aikaan ollut valittuna kahteen muuhun luottamustehtävään.
HOK-Elannon edustajistossa olen mm. vetänyt edustajistoryhmällemme tilaisuuden kaupan tulevaisuudesta ja tehnyt aloitteen asiakkaiden ja henkilöstön yhteispelin lisäämisestä. Olen vetänyt pari edustajiston kokousta ja toiminut edustajiston nimeämisvaliokunnassa.
Tekniikan Akateemisten Liitossa (TEK) olen toiminut sekä valtuustossa, tekniikan kunnialautakunnan puheenjohtajana että teknologiavaliokunnassa, jonka tehtävänä muistuttaa, että tekniikan tärkeydestä koko yhteiskunnalle. Valiokunta mm. etsii vuosittain ”suomalainen insinöörityö” -palkinnon saajaksi

(Julkaistu Ääniä Espoosta -lehdessä 2021)

%d bloggaajaa tykkää tästä: